Kasvot onnesta loistavina ja valkea lyhyeksi ajeltu pää paljaana (nähtävästi oli hän torventoitotuksemme kuultuaan rynnännyt ulos talosta) seisoi vanha tohtori meitä nastassa kujatien käänteessä ja loppumatkan asteli hän hilpeänä kuin poikanen autovaunun vieressä Martinia kädestä pidellen.
Minä kumarruin eteenpäin nähdäkseni ensi vilahduksen Suvimajasta, ja siinä se jo näkyi verenpisara-aitauksen takaa, joka juuri oli kukkaan puhkeamaisillaan. Siinä oli Christian Annekin veräjällä hilkka päässään; ja ennenkuin auto oli pysähtynytkään, oli Martin hypähtänyt maahan ja sulkenut hänet syliinsä.
Minä tiesin, miltä tämä tuntui herttaisesta vaimokullasta, ja hetkeksi masentui mieleni, sillä ajatuksiini välähti, että hänen sydämensä ehkä oli lämmennyt minulle vain hänen poikansa tähden.
Mutta juuri kun olin astumaisillani autosta, ruumiillisesti heikkona ja hiukan horjuen, vaikka isä Dan ja sisar Mildred auttoivat minua alas, syöksähti Martinin äiti luokseni ja sulki minut syliinsä huudahtaen:
"Voi ihme ja kumma, tohtori, sehän on pikku Mary O'Neill, Jumala häntä siunatkoon!" — aivan kuten ennen vanhaan tullessani lapsena laulamaan joululaulua hänen ovelleen.
Sadaskahdeksas luku.
Kun seuraavana aamuna heräsin "Mary O'Neillin pienessä huoneessa", jossa tuntui puhtaan liinavaatteen ja suloisten köynnöskasvien tuoksua, paistoi aurinko sisään raollaan olevasta ikkunasta, linnut laulelivat, lehmät ammuivat, nuoret karitsat määkivät, varis kohosi vaakkuen yläilmoihin, ja maalta kohoaviin ääniin yhtyi kaukainen meren kohina.
Lattian läpi (joka oli laudoittamaton alapuolelta) taisin kuulla tohtorin ja Christian Annen hiljaa keskenään kotkottavan kuin kaksi iloista, vanhaa papukaijaa; ja kun silmäilin ulos, näin omena- ja luumupuitten punaiset ja valkoiset kukat ja tunsin palavan turpeen hajun savutorvesta ja rannalta tulevan meriruohon suolaisen tuoksun.
Sisar Mildred tuli avustamaan minua pukemisessa, ja kun tulin alas rattoisaan keittiöön, tuntien itseni vahvaksi ja reippaaksi, niin Christian Ann, joka kanteli kaurakakkuja ristikolle paahtumaan, huudahti minulle kuin lapselle:
"Tule, tule, kultamuru; tunnethan talon tavat." Ja kun astuin karkean uunimaton yli ja istuuduin uunin kohdalla olevaan nojatuoliin hopeamaljojen alle, jotka koristivat korkeata uuninreunusta, huudahti hän taas, ikäänkuin ylimalkaisesti koko maailmaa puhutellen, sillä muita ei ollut huoneessa: