Ilkeä sana pujahti suustani huomaamattani, mutta Martin kuuli sen, ja vaikka koetin asiasta päästä, ei hän antanut minulle rauhaa ennenkuin kerroin hänelle, mitä sillä tarkoitin — kerroin koko nöyryyttävän jutun viimeisestä illastani Raa-linnassa ja mieheni antamasta korvapuustista.
"Mutta se on kaikki nyt ollutta", sanoin.
"Onko? Kautta taivaan Herran vannon, ettei niin ole!" sanoi Martin, ja hänen kasvonsa olivat niin hurjistuneet, että ne pelottivat minua.
Mutta juuri tällä hetkellä Christian Ann tuli alas ja vanha tohtori palasi kiertokäynneiltään, ja Tommy toveri pistäytyi sisään "Auraan" mennessään ja antoi minun viittauksin ymmärtää, että minun piakkoin oli mentävä kirkkoon ja pistettävä pienokainen alushameen alle (vanha tapa saarellamme laillistuttaa lapsia) ja silloin "ei itse piispakaan voisi mitään mukista" — jolle Martin nauroi niin makeasti, että luulin hänen unohtaneen vannomansa valan.
Martin Conradin memorandum.
En ollutkaan.
Roisto! Konna! Kun rakkaimpani kertoi minulle tämän jutun (minun täytyi houkutella se esiin häneltä) tuntui minusta, että vaikka olisin sillä hetkellä ollut sadan peninkulman päässä, ja vaikka minun olisi ollut käsin ja jaloin ryömittävä kotiin sen miehen luo, niin ei hänestä nyt olisi jälellä senkään vertaa, että kannattaisi rikkaläjälle viskata.
Lähes kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun velkani alkoi, mutta arvelin, ettei maailma voisi jatkua päivääkään minun maksamatta sitä takaisin — ja korkoineen.
Koska pelkäsin, että helläsydäminen pikku naiseni houkuttelisi minut lupaamaan luopuvani kostonvalastani, jos hän saisi vihiä aikeestani, nousin aikaisin seuraavana aamuna ja tilasin automobiilin Raa-linnaan lähtemään.
Vanha Tommy sattui olemaan majatalon pihalla, puhuessani kuljettajan kanssa, ja hän pyysi, että sallisin hänen seurata mukana. Suostuin, ja kun tulin ulos matkalle lähteäkseni, istui hän vaunun nurkassa, Glengarry-lakki syvälle pörhöisten kulmakarvojen päälle työnnettynä ja luisevat kädet vankan orapihlajasauvan nojassa, jonka pää oli valtava kuin nauris.