"Niin olen", vastasin.
"Ettekö ole tehnyt tarpeeksi tuhoa täällä, herjaamatta minua
läsnäolollanne?"
"En varsin. Minulla on vielä hiukan tehtävää, ennenkuin olen
lopettanut."
"Jim", sanoi nainen (kuinka raukealla äänellä), "elähän kiihdy
tuollaisen henkilön tähden. Soita mieluummin ja anna palvelijain
heittää hänet ulos ovesta."
Minä käännyin häntä katselemaan. Hän koetti hymyillä hävyttömästi, mutta hymy vääntyi surkeaksi, ja sitten hänen armonsa astui luokseni vavahtavin huulin.
"Kuulkaapas, sir", hän sanoi. "Ettekö häpeä näyttää naamaanne
minun talossani?"
"En", vastasin. "Mutta ennenkuin jätän talonne, uskon, että te
häpeätte näyttää naamaanne missään."
"Tuhat tulimmaista, sir! Tahdotteko kunnioittaa minua kertomalla
miksi olette täällä?" sanoi hänen armonsa hurjistunein katsein.
"Tietysti. Siksi olen tänne tullut", sanoin, ja sitten ilmaisin
asiani muitta mutkitta.
Kerroin, mitä hän oli tehnyt naiselle, joka oli kymmenentuhatta kertaa liian hyvä hänen vaimokseen — mitenkä hän oli kiduttanut häntä julmuudellaan, alentanut häntä uskottomuudellaan, asettaen hänet rakastajattarensa vallittavaksi ja lopuksi lyönyt häntä kasvoihin viheliäisen pelkurin ja roiston tavalla.