"Kuulin, että aiotte mennä kumartamaan avioeroa", sanoin, "ottakaa siis tämä evästykseksi."
Kun käännyin ovelle, kuulin matalan, vikisevän, vangittua naaraskarhua muistuttavan äänen. Alma se vaikerteli. Viheliäinen olento oli polvillaan huoneen etäisimmässä nurkassa, nähtävästi rukouksia mutisten ja kauhuissaan ikäänkuin peläten, että hänen vuoronsa nyt oli tulossa.
Nyyhkyttelevän pelkonsa valtaamana muistutti hän minusta entistä enemmän myrkyllistä käärmettä, enkä huoli kieltää, ettei vanha haluni tallata häntä jalallani hetkeksi herännyt minussa. Mutta ohi mennessäni sanoin vain, osoittaen kiemuroivaa matoa lattialla:
"Katsokaa häntä, rouva. Toivon teille iloa aatelismiehestänne ja samoin hänelle teistä."
Sitten avasin oven, ja huolimatta äskeisestä tuimasta sisunpurkauksestani, olin ääneen nauramaisillani oven toisella puolella olevalle kohtaukselle.
Siinä seisoi vanha Tommy ruokasalin oveen nojautuneena, Glengarry-lakki kallellaan pörröisessä päässään, väärät sääret hajallaan, ja heilahutti naurispäistä sauvaansa kolmen puuteroidun lakeijan edessä, kehoittaen heitä "tulemaan päälle".
"Tulkaa päälle, senkin määkivät pukit, tulkaa päälle, tulkaa päälle."
Kiiruhdin pois, mutta sytytin sikarin talon edustalla, sillävälin kun kuljettaja asetti auton liikkeelle ja Tommy pyyhkäsi hiestynyttä otsaansa takkinsa hihalla.
Koko kotimatkan kestäessä vanhus puheli lakkaamatta, väliin
minulle, väliin maailmalle ylimalkaisesti.
"Te puhuitte hänelle suunne puhtaaksi, eikö niin?" kysyi hän,
vilkuttaen ylähanka-silmäänsä.