Minun täytyy olla uljas. Vaikka joskus olen hiukan raukkamainen, voin olla uljaskin.
Olen lopullisesti päättänyt tänä iltana kertoa hänelle. Mutta kuinka voin kertoa sen hänelle vasten kasvoja…
* * * * *
7 p. elokuuta. Olen päättänyt kirjoittaa Martinille. Kirjeessä voi niin paljon helpommin sanoa sanottavansa — ainakin minä voin. Kun olen liikutettu, niin pettää ääneni paisuen ja laskien kuin valtameren aalto.
Huomaan, etten enää voi kirjoittaa vuoteessani istuen, mutta voin painaa kirjani rinnalleni ja kirjoittaa makaavassa asennossa.
Mary O'Neillin kirje Martin Conradille.
9 p. elokuuta kl. 6 e.p.p.
Oma rakkaani. — Vahvista itsesi kuulemaan mitä minulla on sanottavaa. Se on kovasti sinuun koskeva, minä tiedän sen, rakas.
Huomenna meidän oli määrä lähteä kylävoudin luo, tästä päivästä viikon kuluttua meidän oli määrä astua laivaan Sydneyhin mennäksemme ja kahden kuukauden kuluttua meidän oli oltava talvimajoissa.
Mutta en voi mennä kanssasi kylävoudin luo, en voi mennä kanssasi Sydneyhin; en voi mennä kanssasi talvimajoihin; en voi mennä minnekään täältä. Se on mahdotonta, aivan mahdotonta.