Ipsa sui pretium virtus sibi,
hyve on oma palkintonsa,
on vain kylmä järkilause, joka ei kykene pitämään huikentelevaa tahtoamme muuttumattomasti ja pysyvästi hyvyyden uralla. Minä olen yrittänyt toteuttaa kelpo Senecan neuvomaa keinoa: kuvitellut yksinäisyyden hiljaisuudessa, pysyäkseni vapaana paheiden saastutuksesta, olevani parhaiden ja rakkaimpien ystävieni parissa, joiden nähden mieluummin menettäisin pääni kuin harjoittaisin jotakin pahetta. Kuitenkin huomasin sen olevan vain siveellistä rehellisyyttä, mikä ei vielä merkitse hyveellisenä olemista hänen tähtensä, joka meidät lopullisesti palkitsee.
Olen koettanut noudattaa Senecan suurta ohjetta: olla hyveellinen ajattelematta taivasta tai helvettiä. Ja tosiaankin huomasin, että, ollen luonnostani taipuvainen hyveeseen ja sitä kunnioittamaan, saatoin sitä palkattakin palvella, mutta en kuitenkaan niin päättäväisesti ja kunnioitettavalla tavalla, että oman luonteeni heikkous ei pienenkin kiusauksen esiintyessä voisi viekoitella minua sitä unhottamaan.
Siitä syystä on kaiken toimintamme elinvoimana ja henkenä usko ylösnousemukseen ja se vakaa tieto, että tomumajamme saa nauttia hurskaiden ponnistustemme hedelmiä. Ilman tätä olisi kaikki uskonto pelkkää harhaa, ja Lukianoksen, Euripideen ja Julianuksen jumalattomat ajatukset eivät olisikaan mitään herjausta, vaan ylevintä totuutta, ja ateistit olisivat olleet ainoita oikeita filosofeja.
Kysymys siitä, miten kuolleet nousevat, ei koske minun uskoani. Mahdollisuuksien olettaminen ei ole uskoa, vaan filosofiaa. Monet jumaluusopin kohdat ovat tosia siitä huolimatta, ettei niitä järki voi johdella enempää kuin aistimetkaan vahvistaa, ja monet filosofian kysymykset aistimilla varmennettavia, vaikka järki ei niihin pysty. Niinpä on esimerkiksi mahdotonta pätevillä, kouraantuntuvilla järkisyillä saada ketään uskomaan kompassineulan kääntymistä pohjoista kohti, vaikka tämä ilmiö on sekä mahdollinen että todellinen, vieläpä helposti uskottavakin, kunhan vain aistimilla teemme kokeen.
Uskon, että muuttunut ja hajaantunut tomumajamme jälleen yhtyy, että sen ainekset, suoritettuaan niin monta kiertokulkua ja muutosta kivennäisten, kasvien, eläinten ja muiden olioiden kautta, Jumalan äänen kutsumina palaavat alkuperäiseen muotoonsa ja yhtyvät jälleen olemaan entisenä alkuperäisenä kokonaisuutena.
Niinkuin luomisessa sekava ainejoukko erotettiin eri lajeihinsa, samoin maailman häviössä tapahtuu erittely eri yksilöiksi. Niinkuin luomisessa kaikki eri lajit, joita nyt näemme, piilivät yhdessä ainejoukossa, kunnes Jumalan hedelmöittävä ääni eroitti ne toisistansa, niin on viimeisenäkin päivänä, kun kaikki pilaantuneet tähteet ovat hajallaan lukemattomissa muodoissa ja näyttävät unohtaneen varsinaiset ominaisuutensa, Jumala väkevällä kädellänsä ne palauttava varsinaisiin muotoihinsa ja kutsuva ne esiin kunkin paikallensa.
Silloin esiintyy Aatamin jälkeläisten paljous ja sen siemenen taika, joka on paisunut niin moniksi miljooniksi. Olen usein ihmeenä katsellut elohopean uudelleen ilmestymistä ja eri hahmoja, kuinka se oltuaan ikäänkuin muuna aineena palautuu omaan muotoonsa. Puhuaksemme luonnollisesti ja filosofien tapaan, voimme sanoa, että muuttuvaisten kappaleiden muodot eivät häviä näissä ulkonaisissa turmeluksissa eivätkä, kuten luulottelemme, kokonaan jätä asuntopaikkojansa, vaan kiintyvät niiden salaisiin soppiin, joissa ne parhaiten voivat suojella itseään hävittäjältään. Niinpä kasvi, joka on poltettu tuhaksi, saattaa kamarifilosofeista näyttää kokonaan hävinneeltä ja sen muoto ainaiseksi menneeltä, mutta herkän taiteilijan silmissä eivät sen muodot ole hävinneet, vaan kätkeytyneet palamattomaan olomuotoonsa, missä ne säilyvät turvassa kuluttavan liekin vaikutukselta. Sen voi näyttää toteen kokeella, sillä kasvin tuhasta saatamme uudelleen herättää eloon kasvin runkoineen ja lehtineen. Jos ihmisen taito voi näissä vähäpätöisissä esineissä jotakin aikaan saada, kuinka suurta pilkkaa onkaan puhua, ettei Jumalan sormi voisi tehdä samanlaista täydellisemmissä ja ylevämmissä rakenteissa! Tämä kuuluu siihen salaiseen filosofiaan, joka ei ketään todellista tiedemiestä tee ateistiksi, vaan tarkastaessaan luonnon silminnähtäviä ilmiöitä hän kehittyy todelliseksi jumaluusoppineeksi, joka ei näe vain unessa, kuten Hesekiel, vaan todellisissa esineissä kuolleistanousemisensa esikuvia.
Meidän kuolleista nousseen olemuksemme asunnoiksi on määrätty nämä kaksi vastakohtaista ja toisiinsa soveltumatonta paikkaa: taivas ja helvetti. Niiden määrittelemiseen tai tarkoin selittääkseni mitä ja missä ne ovat, ei minun jumaluusoppini riitä. Sulopuheinen apostoli, joka näyttää saaneen nähdä vilahduksen taivaasta, on antanut siitä vain kielteisen määrittelyn: mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut. Hän oli siirretty pois itsestään, voidakseen sitä nähdä, mutta saatuaan jälleen palata itseensä ei voinut sitä ilmi lausua. Kun apostoli Johannes kuvaa taivaan asunnoita rakennetuiksi smaragdeista, krysoliiteistä ja muista kalliista kivistä, on se liian laimeata ilmaisemaan todellista taivasta.