Senvuoksi saatamme sanoa, että missä sielulla on täydellinen onnellisuus, missä henkemme rajaton kaipuu on täydellisesti tyydytetty, niin ettei se enää toivo lisäystä eikä muutosta, siellä lienee todella taivas. Ja tämä voi toteutua ainoastaan sen olennon yhteydessä, joka rajattomassa hyvyydessään kykenee täyttämään kaikki omat toivomuksensa, samoin kuin meidänkin pohjattomat kaipuumme. Missä Jumala siten ilmaisee itsensä, siinä on taivas, vaikka se jäisikin tämän näkyväisen maailman piiriin.
Näin ihmisen sielu voi olla taivaassa missä hyvänsä, vieläpä oman ruumiinsa sisäpuolella, ja kun se lakkaa elämästä ruumiissa, voi se jäädä asumaan omassa sielussaan, se on Luojassaan. Ja niin voimme sanoa, että apostoli Paavali, kun hän ei sanonut tietävänsä oliko hän ruumiissaan vai ulkona siitä, oli kuitenkin taivaassa. Taivaan asettaminen kymmenennen kehän ulkopuolelle on ristiriidassa sen tiedon kanssa, että maailma on häviävä, sillä kun tämä näkyväinen maailma hävitetään, silloin on kaikki täkäläinen samanlaista kuin nyt siellä eli tavallaan tyhjyyttä. Jos kysymme, missä taivas siis on, merkitsee se samaa kuin kysyä, missä on Jumalan olopaikka tai missä meille se kunnia tulee, että saamme nähdä hänet.
Mooses, joka oli perehtynyt Egyptin kaikkeen viisauteen, teki filosofian kannalta suuren erehdyksen tahtoessaan ruumiillisilla silmillään nähdä Jumalan ja siis pyytäessään tekijäänsä, joka on itse totuus, kumoamaan itsensä. Niillä, jotka kuvittelevat taivaan ja helvetin olevan naapureita ja ajattelevat niiden välistä rajaakin, perustaen käsityksensä Jeesuksen vertaukseen Latsaruksesta ja rikkaasta miehestä, on liian karkea käsitys noista kirkastetuista olennoista, jotka silmillänsä voivat helposti katsoa auringonvalonkin taakse ja nähdä pisimpienkin matkojen päähän. Sillä jos kirkastetuissa silmissämme tulee olemaan kyky nähdä ja tuntea esineitä, tahtoisin ajatella näkemiskykymme olevan yhtä rajattoman kuin nyt ajatuksemme on.
Myönnän, että jos kaksi olentoa on sijoitettu kymmenennen kehän ulkopuolelle eli tyhjyyteen, niinkuin Aristoteleen filosofiassa esitetään, eivät he voisi nähdä toisiansa, koska puuttuu välittävä aine, joka siirtäisi esineen valonsäteet aistimiimme. Mutta missä ei ole valonsäteitä siirtävää väliainetta eikä edes valoa, joka käyttäisi tuota välittäjää, ja kuitenkin on olemassa täydellinen kyky nähdä, siinä meidän tulee syrjäyttää filosofiamme säännöt ja selittää kaikki johtuvaksi täydellisemmästä näöstä.
En voi ymmärtää, että tuli on helvetin varsinainen olemus, enkä ymmärrä, mitä ajattelisin kiirastulesta, enkä liioin voi käsittää sellaista liekkiä, joka voisi kuluttaa tai puhdistaa sielua. Tulikiven palavat liekit, joita on raamatussa mainittu, eivät mielestäni kuulu tähän puheena olevaan helvettiin, vaan tulevaiseen, jossa tulella on täydentävä tehtävä meitä kohtaavassa rangaistuksessa ja jolloin se voi ruumiillisia olennoita kohtaan valtaansa käyttää.
Muutamat, joilla on ollut kunnia selittää raamattua, ovat sitä mieltä, että tuli sielläkin on samaa lajia kuin nyt meillä. Sitä on vaikea käsittää. Mutta voin ymmärtää, että sekin voi polttaa ruumistamme, kuitenkaan kuluttamatta sitä, sillä tässä aineellisessakin maailmassa on kappaleita, jotka voittamattomina kestävät ankarimmissakin liekeissä, ja vaikka ne tulen voimasta syttyvät ja sulavatkin, eivät ne siinä kuitenkaan häviä. Haluaisin mielelläni tietää, kuinka Mooses tavallisessa tulessa poltti kultaisen vasikan tuhaksi, sillä tuo salaperäinen kultametalli, jonka aurinkoista laatua ihailen, tulen vaikutukselle alttiiksi annettuna vain kuumenee ja sulaa, mutta ei kulu. Samoin, kun palavat ja haihtuvat osat ruumiistamme puhdistuvat kestävämmiksi, kiinteämmiksi, siis kullan kaltaisiksi, jotka tosin kärsivät liekkien vaikutuksesta, eivät ne kuitenkaan häviä, vaan pysyvät tulessakin kuolemattomina.
Varmasti siis, jos tämä ruumiimme saa kärsiä vain tämän alkuaineen vaikutuksesta, jää monta ruumista jäljelle. Ja silloin sekä taivas että myöskin maa pikemmin on vasta kehityksensä alussa. Sillä nykyjään tämä ei ole maa, vaan tulen, veden, maan ja ilman kokoomus, mutta tulevaisena aikana, kun se on näistä aineksistaan vapautunut, se esiintyy itsensä kaltaisemmassa tilassa, tuhkanansa.
Filosofit, jotka arvelivat maailman häviävän tulessa, eivät kuitenkaan uneksineet sen tyhjään katoavan, mikä on maallisten syiden vaikutuspiirin ulkopuolella. Sillä tulen viimeinen ja varsinainen tehtävä on muuttaa ja sulattaa lasiksi, ja senvuoksi muutamat kemisteistämme naljaillen väittävätkin, että viimeinen palo kiteyttää ja muuttaa kaiken olevaisen lasiksi.
Ei meidän myöskään tarvitse pelätä häviämistä tai kummeksia, että Jumala tahtoo tuhota luomistöitänsä. Sillä kun on jäljellä ihminen, joka nyt on ja sitten vasta oikein on mikrokosmos eli pienoismaailma, ei maailmaa voi sanoa hävinneeksi. Sillä Jumalan silmät, samoin kuin ehkä omatkin kirkastetut silmämme, saavat yhtä todellisesti nähdä maailman tämän supistetussa olemuksessa kuin se nyt on nähtävissä summakaupalla ja paisutettuna. Niinhän Jumalan silmissä, samoin kuin ihmisenkin ymmärryksen kannalta, kasvin siemenessä on jo olemassa, vaikka näkymättömällä tavalla, sen täydellinen runko, lehdet, kukat ja hedelmät. Sillä se, mikä on aistimillemme vain mahdollista, on ymmärryksemme kannalta todella olemassa. Näin siis Jumala näkee kaikki, tuntien omat työnsä yhtä täydesti niiden vähäisessä alussa kuin täydellisyydessä; hän näki myös koko maailman yhtä täydesti kuudennen päivän pienoismaailmassa kuin edellisten viiden päivän hajallisissa ja moninaisissa tuloksissa.
Ihmiset tavallisesti selittelevät laajalti helvetin tulen tuskia ja ruumiillisen kidutuksen ankaruutta ja kuvailevat helvettiä yhtä selkeästi kuin Muhammed kuvasi taivasta. Tosin se on kouraantuntuvaa ja jylisee jotenkin rahvaan korvissa, mutta jos sen on esitettävä asian pelottavaa puolta, ei sitä kannata panna vastakohdaksi taivaalle, siellä kun onnellisuus perustuu siihen osaan, joka on kykenevin sitä tajuamaan, eli sieluun, Luojan siirrettyyn jumaluusvoimaan ja uutisasuntoon. Ja vaikka sijoitamme helvetin maan alle, on paholaisen alue sen ympärillä. Perin lapsellista taas on selittää sen olevan tulivuorissa, jotka alkeellisen käsityksen mukaan edustavat helvettiä.