Heti kun asemies kuuli, mitä valkoinen ritari sanoi Galahadille, hyppäsi hän alas hevosensa selästä ja polvistui Galahadin jalkojen juureen ja pyysi että hän saisi kulkea hänen kerallaan, kunnes Galahad olisi tehnyt hänet ritariksi. "Ja sitä arvoa olen Jumalan avulla kunniassa pitävä", hän lisäsi. Niin Galahad herra suostui hänen anomukseensa. Sitten he palasivat siihen luostariin, josta olivat tulleet, ja suuresti iloittiin Galahad herrasta, ja siellä he lepäsivät sen yötä.
Aamulla Galahad ritaroitsi asemiehen, ja kysyi hänen nimeänsä ja mistä suvusta hän polveusi.
"Herra", tämä virkkoi, "ihmiset kutsuvat minua Saaren Meliaaksi ja minä olen Denmarkin kuninkaan poika."
"Vai niin, jalo herra", Galahad virkkoi, "koska te polveudutte kuninkaista ja kuningattarista, niin katsokaa että kunnialla kannatte ritariarvoa, sillä teistä pitää tulla kaiken ritariuden esikuva."
"Herra, te puhutte totta", Melias virkkoi. "Mutta koska te olette tehnyt minut ritariksi, niin teidän pitää suostua minun ensimäiseen pyyntööni, jos se on kohtuullinen."
"Se on totta", Galahad sanoi.
"Sallitteko sitten minun ratsastaa kerallanne Pyhää Graalia etsimään?" kysyi Melias.
Ja Galahad suostui siihen.
Melias herralle tuotiin sitten varukset, peitsi ja ratsu, mutta Galahad herra ja hän saivat ratsastaa koko viikon, ennenkuin kohtasivat mitään seikkailuja.
Eräänä maanantaina aamulla varhain, lähdettyään eräästä luostarista, he tulivat ristille, josta lähti kaksi tietä, ja siinä ristissä oli kirjoitus, joka kuului näin: