Mutta Nyyrikki oli siinä silmänräpäyksessä jälleen heidän luonaan.
"Kas niin. Nyt sukkelasti herraus metsään. Ensin selin aurinkoon — sitten tämä mekko ylle, kun minä sanon hep —! sitten pyöräys ympäri — ja tämä lakki päähän, kun sanon toisen kerran: hep! — taasen pyöräys — ja virsut jalkaan — kas näin! —, kun sanon kolmannen kerran: hep!"
"Mitä merkitsee tuo hep?" kysyi Kalle pelokkaana.
"Älä sinä huoli siitä, tee kuten käsken", sanoi Nyyrikki ja luki harvakseen: "hep! — hep! — hep!"
"Ah!" huudahtivat pojat kuin yhdestä suusta.
"So so, ei mitään ilveilyjä! Nyt eteenpäin!" komensi Nyyrikki,
Ilta alkoi jo hämärtyä, kun he saapuivat suurelle pihalle, jota vankat rakennukset ympäröivät.
"Nyt olemme Karhulassa", ilmotti Nyyrikki.
Talon vanha naispalvelija Löntys kehotti heitä astumaan pirttiin. Pojat seurasivat kehotusta, mutta eivät tavanneet sen enemmän Ukko kuin Akka Karhuakaan kotona. Yksin vanha miespalvelija Köntys loikoili kauheissa hammastuskissa uunilla. Hän sai sentään kerrotuksi, että talon ainoa poika, Tummaturkki, oli hävinnyt jäljettömiin ja että Ukko ja Akka olivat siitä saakka kuin mielipuolet erämaita kiertäneet.
"Ettekö osaa edes arvella, mihin Tummaturkki on joutunut?" kysyi Nyyrikki osaaottavasti.