"Sellaisia ne ovat Sutelan penskat aina olleet", sanoi Nyyrikki naurahtaen.
Vähitellen alkoivat maat tulla alavammiksi, maisemat surullisemiksi. Nyyrikki ilmotti, että ne olivat jo Kurkelan ulkoniittyjä. Pian seisoivat he laajan lakeuden laidassa, jommoista kaupungin pojat eivät koskaan ennen olleet nähneet.
"Nyt virsut kainaloon ja housut makkaraksi", komensi Nyyrikki, "tässä alkaa toinen tanssi!"
Pojat tekivät kuten neuvottiin. Ja hetken päästä oli juoksu-hyppy täydessä käynnissä.
"Hei, tämäpä on hauskaa!" huusi Heikki ihastuneena.
Mutta Kallen lyhyet sääret eivät kestäneetkään moista kurssia. Hän päästi yht'äkkiä kimakan huudon, ja kun toverit kääntyivät katsomaan, näkivät he hänen pulikoivan suonsilmässä. Märkänä ja mutaisena aina korviin saakka kiskoivat he hänet kuiville. Ja pienen siistimisen jälkeen oli Kalle mies niinkuin toisetkin, joskin hieman varovaisempi.
Aikansa juostuaan pojat tulivat jonkunlaisen saaren rantaan. Siellä oli koko Kurkelan herrasväki tulijoita vastassa, sillä kesänaikana ei kukaan kulkenut Kurkelan kautta. Siinä oli kunnianarvoisa herra Kurki pitkine letkupiippuineen, oli puolitusinaa rillinokkaisia Kurki-tätejä, kevytkenkäinen ja veikistelevä Kurki-neiti Heippana, sekä monta muuta perheen mies- ja naispuolista sukulaista.
Rouva Kurki seisoi verannalla huitoen nenäliinallaan. Kun seurueet olivat tutustuneet, sanoi herra Kurki:
"Mammalla taitaa olla aamiainen pöydässä — tehkää hyvin!"
Herrat tarjosivat käsivartensa naisille, ja kohta istuivat ystävämme Kurkelan herraskaisessa pöydässä yhdessä talon väen kanssa. Oli siinä ruokaa senkin seitsemätä lajia, niin arkipäivä kuin olikin: kämmenjuuripyreetä, onkimatomakkaroita, sammakonkaviaaria ja muita herkkuja, joiden nimistä pojilla ei ollut aavistustakaan. Ja rouva Kurki pyyteli vielä talon puolesta anteeksi, että räätit olivat ylivuotisia!