"Ei mitään valittamista", tuumi Heikki ottaessaan kolmatta lautasellista mitä hienointa karpalokiisseliä.
Syötyään he tarinoivat vielä hetkisen herrasväen kanssa, kunnes Nyyrikki iski Heikille silmää ja he nousivat kiittämään ja hyvästelemään.
"Muistakaa vain poiketa syksyllä tänne!" huusi rouva Kurki vielä heidän jälkeensä.
"Kyllä tullaan!" kirkasivat pojat täysin keuhkoin ja heiluttivat lakkejaan.
Hyppyjuoksu onnistui mainiosti. Kallekin käytteli koipiaan entistä ehommin, joten Heikin varotus — pidä vaari! — oli tuiki tarpeeton. Kuivalle maalle päästyään istuivat he hiukan hengittämään.
"Oli se mukava talo", sanoi Kalle ihmetellen.
"Paras talo koko matkan varrella", vahvisti Nyyrikki.
"Taitavat olla hienoa väkeä?" arveli Heikki.
"Ovat — asuvat talvetkin ulkomailla. Ja sieltähän se taitaa koko suku olla peräisinkin. — Mutta ei matka istuen etene!"
He päättivät mennä Kiiskilään yöksi. Olisihan siinä sitä ennen ollut Hirvelän kartano, mutta kun siinä asui sukuylpeitä kreivillisiä, ei heitä haluttanut sinne poiketa.