Aivan kuin veitikka olisi kuullut, ajatuksen, kysyi se, kumman Lauri tahtoisi ennen ottaa: itselleen ne oivalliset sukset, vaiko pikku siskolleen linnan. Lauri ensin hyppäsi iloissaan, mutta samassa hän kävi vakavaksi. Kyllä hän olisi tarvinnut ne molemmat. Hän näki jo, kuinka Annin silmät loistaisivat, kun hän, Lauri, antaisi tuon kumman lelun. Mutta sukset! Semmoisia suksia ei taida olla monella. Ja Mäkelän Matin ja muitten poikien sydäntä saisi kyllä vähäsen karvastella.
— Kiitos, hyvä tonttu-ukko. Kyllä minä mieluimmin ottaisin sukset, sopersi hän.
Tonttu ei vastannut mitään, katsoi vain niin vakavana Lauria, ja käski pojan astua linnaan sisälle.
— En minä mahdu noin pienestä ovesta, sanoi Lauri. Mutta tonttu kehotti häntä koettamaan ja pujahti itse edellä.
Voinhan näyttää hänelle, ettei mies voi kulkea mistään hiiren reijästä. Mokomakin papu itse! Lauria suututti, kun tonttu ei hänen äskeiseen valintaansa kiinnittänyt suurempaa huomiota, ja harmissaan hän puskasi päällään pieneen oviaukkoon, josta tonttu-ukko oli kadonnut… Taas ihme! Hänhän mahtui siitä vallan mainiosti, ja hän ja tonttu olivat tulleet aivan yhdenkokoisiksi. Lauri ei tiennyt mitä ajatella.
— Minua säälittää sanoa, että äsken menetit molemmat lahjat siksi, että ajattelit enemmän omaa iloasi kuin toisen, puheli tonttu surullisella äänellä heidän kulkiessaan hämärää käytävää. Mutta nyt saat tehdä uuden valinnan, jatkoi tonttu puhettaan, joko jäät tänne meidän pikkumiesten kisakumppaliksi, jolloin saat sukset, tai riennät kotiin ilman suksia. Kumman valitset?
Samassa ovi aukeni heidän edessään, ja siellä valoisassa salissa karkeloi punalakkisia pikkumiehiä. Yksi soitti viulua, jotta harmaa parta keikkui, ja toiset viittasivat sormillaan häntäkin yhteen leikkiin. Mutta Lauria alkoi peloittaa, entäs jos ei täältä pääsisikään enää kotiin.
— Vie minut kotiin, hyvä tonttu! rukoili Lauri.
— Välitätkö sinäkin kodistasi? Parempi on, että pysyt täällä. Silloin sinun köyhä äitisi saa olla rauhassa kärttämisiltäsi, sanoi tonttu tyynesti. Ja Lauri ymmärsi hyvin, että se sillä tarkotti hänen suksijuttuaan.
— Minä en koskaan tee enää niin, lupasi hän.