Jaakko. Heistähän saammekin lapset! Olkaamme nyt olevinamme aivan kuin isä ja äiti ja pitäkäämme heitä lapsinamme.
Hanna. Mutta ovathan vanhempamme sanoneet, ettemme saa ilvehtiä kerjäläislapsille. He ovat Jumalan edessä —
Jaakko (keskeyttäen). Mehän vain vähän leikimme. Sitäpaitsi annamme heille vitsaa vasta hätätilassa. Mutta he tulevat jo. Istu sinä tuonne rukin ääreen, minä asetun tähän pöydän päähän.
Mikko ja Eeva (astuvat sisään). Päivää!
Jaakko ja Hanna. Jumal'antakoon!
Mikko. Onko tämän talon nimi Hakala?
Jaakko. Etkö sinä kotiasi tunne, poika? Tuo tänne isän puukko tuolta seinältä — ja sinä tyttö, vie äidillesi sakset tästä pöydältä.
Mikko (hämmästyneenä). Ei meillä ole isää eikä äitiä.
Eeva (Mikolle). Mutta äiti sanoi, että setä ja täti ottaisivat meidät oikein omiksi lapsikseen ja olisivat isänämme ja äitinämme. Olisivatkohan nuo setä ja täti?
Mikko (Eevalle). Sanoihan äiti myöskin, että setä on iso mies, ja tuo on noin pieni. Mutta ehkä on niinkuin luulet.