Jaakko. Mitä siinä töllistelette, lapset! Kiltit lapset tottelevat aina vanhempiansa.
(Mikko ja Eeva noudattavat Jaakon käskyä.)
Mikko (antaessaan puukon). Ei meillä ole vanhempia; ne ovat kuolleet.
Jaakko. Mutta minä sanon teille, että me tässä olemme teidän vanhempanne. Tämä (osottaen Hannaa) on teidän äitinne ja minä itse olen isänne. Ellette tottele meitä, saatte vitsaa. — — Ota luuta nurkasta, tyttö, ja ala lakaista lattiaa. Ja sinä, poika, kisko tuohta haloista virikkeiksi äidille.
(Mikko ja Eeva tottelevat.)
Mikko (sivumennen Eevalle). Kovin pieniä setä ja täti sentään ovatkin. Lienevät jo vanhuuttaan kutistuneet.
Hanna. Elä sillä tavoin tuiski, tyttö — lakaise näin kuin äiti näyttää. (Ottaa Eevalta luudan ja huiskaisee pari kertaa huolimattomasti sekä antaa sen sitten hänelle takaisin.)
Mikko (itku kurkussa). En minä saa tuohta lähtemään näistä haloista, ne ovat kuusisia.
Jaakko. Pitää saamasi, kun isä kerran käskee — muuten annan vitsaa.
Mikko (itkien). Ei niistä lähde, ei havupuissa ole tuohta.