"Käykää nyt tänne ja asettukaa kumpikin eri puolelle minua."
He tulivat tästä iloisiksi ja tekivät niin; hän kietoi käsivartensa kummankin kaulaan. He nukkuvat heti, mutta hän herättää heidät, ja jälleen he nukkuvat heti ja niin sikeään, että hän saa vaivoin heidät heräämään, ja jälleen he nukkuvat, ja nyt hän ei saa enää heitä hereille. Silloin hän kohottaa heidät pystyyn, mutta he nukkuvat edelleen. Sitten hän ottaa kaksi isoa hylkeennahkaa ja vetää ne heidän päänsä ylitse ja sitoo lujasti kiinni käsien alapuolelta. Sen jälkeen hän antaa merkin kuninkaan miehille; he rientävät silloin esiin ja käyvät asein lappalaisten kimppuun ja saavat heidät kaadetuiksi ja vetävät sitten ulos kodasta. Sinä yönä oli niin raju ukonilma, etteivät he voineet lähteä pois, mutta seuraavana aamuna he menivät laivalle, ottivat Gunhildin mukaansa ja veivät hänet Eirikin luo. Eirik purjehti sitten hänen kanssaan etelään Haalogalantiin; hän kutsutti siellä Åssur Toten puheilleen ja sanoi haluavansa saada tämän tyttären. Åssur suostui siihen, ja niin Eirik sai Gunhildin ja vei hänet kerallaan etelään.
Harald kuningas oli viidenkymmenen vuoden ikäinen, kun hänen pojistaan muutamat olivat täysikasvuisia ja toiset kuolleet. Moni heistä oli perin hillitön omassa maassa, ja toisilleen he olivat vihamielisiä; he karkoittivat kuninkaan jaarlit valtakunnista tai surmasivat heidät. Harald kuningas määräsi silloin suuret käräjät pidettäviksi maan itäosassa ja kutsui niihin ylämaalaiset. Niillä hän antoi pojilleen kuninkaannimen ja määräsi laissa, että jokainen hänen miespuolinen jälkeläisensä perisi kuningaskunnan isänsä jälkeen, mutta se, joka polveutui naisen puolelta hänen suvustaan, jaarlikunnan. Hän jakoi maan heidän kesken. Hän antoi pojilleen puolet tuloista näissä fylkeissä ja myöskin sen oikeuden, että he istuisivat kunniasijalla, askelta ylempänä kuin jaarlit, mutta askelta alempana kuin hän itse. Sitä sijaa halusi jokainen hänen pojistaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta hän itse soi sen Eirikille, joka jäi isänsä luo ja jota Harald kuningas eniten rakasti; tröndit[39] taas soivat sen Halvdan Mustalle, Vikenin miehet ja ylämaalaiset mieluimmin niille, jotka heitä hallitsivat. Tästä koitui jälleen paljon eripuraisuutta veljesten kesken.
Ragnvald Rettelbeinillä, Harald kuninkaan ja Snefridin pojalla, oli Hadelanti; hän oppi taikuutta ja rupesi noidaksi. Harald kuningas ei suosinut noitia. Hordalannissa oli muuan velho nimeltään Vitgeir. Kuningas lähetti hänelle sanan ja käski hänen lopettaa taikomisensa. Hän vastasi, että myöskin Haraldin oma poika harjoitti sitä. Mutta kun kuningas kuuli tämän, lähti hänen neuvostaan Eirik Verikirves Hadelantiin. Hän poltti veljensä Ragnvaldin sisään kahdeksankymmenen noidan kera, ja sitä tekoa ylistettiin suuresti.
Harald kuninkaan poika Björn[40] hallitsi silloin Vestfoldia[41] ja asusti useimmiten Tunsbergissä, mutta liikkui harvoin sotaretkillä. Tunsbergiin saapui paljon kauppalaivoja sekä Vikenin puolelta ja pohjoisosista maata että etelänpuolelta Tanskasta ja Sakslannista. Björn kuninkaalla oli myöskin kauppalaivoja vierailla vesillä, ja hän hankki itselleen siten kalleuksia ja muita tavaroita, joita hän arveli tarvitsevansa. Hänen veljensä sanoivat häntä Kaupiksi; Björn oli älykäs mies ja tuntui lupaavalta päälliköltä; hän joutui hyviin naimisiin ja sai pojan nimeltä Gudröd. Eirik Verikirves saapui Itämailta sotalaivoineen ja paljon miehiä kerallaan; hän vaati Björn veljeltään niitä veroja ja maksuja, jotka Harald kuninkaalle tulivat Vestfoldista; mutta siihen asti oli ollut tapana, että Björn vei itse verot kuninkaalle tai lähetti miehiä niitä toimittamaan. Niin hän tahtoi edelleenkin käyvän eikä suostunut luovuttamaan veroja. Mutta Eirik näytti olevan ruokavarojen ja telttojen ja juoman puutteessa. Veljekset kinastelivat kiivaasti tästä, mutta Eirik ei päässyt tahtonsa perille ja vetäytyi pois kaupungista. Björn lähti myöskin illalla kaupungista Sæimiin. Eirik pyörsi takaisin, lähti yöllä Sæimiin Björnin jälkeen ja saapui sinne, kun he istuivat juomassa. Eirik saartoi talon, mutta Björn meni ulos seurueineen ja he taistelivat. Siinä kaatui Björn ja moni mies hänen kerallaan. Eirik otti sieltä suuren saaliin ja lähti pohjan puolelle. Tästä teosta Vikenin miehet pahastuivat suuresti, ja Eirikiä vihattiin siellä kovin; ja niin arveltiin, että Olavi Haraldinpoika kostaisi veljensä Björnin surman, jos saisi siihen tilaisuuden.
Eirik kuningas lähti seuraavana talvena Möreen ja asettui vieraaksi Sålveen.[42] Mutta tämän kuultuaan Halvdan Musta[43] lähti sinne sotajoukon kera ja saartoi talon. Eirik makasi eräässä ulommassa tuvassa ja pelastui metsään itse viidentenä miehenä, mutta Halvdanin väki poltti talon ja kaikki ne, jotka olivat sisällä.
Eirik toi Harald kuninkaalle tämän sanoman. Kuningas vihastui siitä ankarasti, keräsi sotajoukon ja lähti tröndejä vastaan. Mutta tämän kuultuaan Halvdan Musta kokosi sotajoukon ja aluksia ja lähti häntä vastaan. Silloin heidän välillään kulki miehiä. Muuan älykäs mies oli nimeltään Guthorm Sindre; hän oli silloin Halvdan Mustan seurassa, mutta ennen hän oli ollut Harald kuninkaan luona ja oli molempien hyvä ystävä. Guthorm oli suuri runoniekka ja oli sepittänyt runon isästä ja toisen pojasta. He olivat tarjonneet hänelle palkan siitä, mutta hän oli evännyt sen ja pyytänyt, että he lupaisivat täyttää erään pyynnön, ja he olivat luvanneet. Hän kävi nyt Harald kuninkaan luo ja hieroi rauhaa heidän kesken ja pyysi kumpaistakin täyttämään hänen pyyntönsä, nimittäin sen, että he sopisivat keskenään; mutta kuninkaat osoittivat hänelle niin suurta kunniaa, että sopivat hänen pyynnöstään. Moni muu viisas mies kannatti tätä asiaa hänen apunaan. Syntyi sopimus sellainen, että Halvdan saisi pitää koko sen valtakunnan, mikä hänellä oli ennen ollut, mutta jättäisi puolestaan Eirik veljensä rauhaan.
Ollessaan lähes seitsemänkymmenen vuoden ikäinen Harald kuningas sai pojan erään naisen kera, jonka nimi oli Tora Moster-stang. Hän oli suloinen ja kaunis nainen ja häntä sanottiin kuninkaan palkkapiiaksi; siihen aikaan olivat useat velvolliset palvelemaan kuningasta, sekä miehet että naiset, vaikka olivatkin hyvää sukua.
Oli tapa sellainen, että jalojen miesten lapsille valittiin tarkoin mies valelemaan heidät vedellä ja antamaan heille nimen. Mutta kun koitti se aika, jolloin Tora odotti synnyttävänsä lapsen, niin hän halusi lähteä Harald kuninkaan luo. Hän purjehti silloin pohjoiseen Sigurd Haakoninpojan,[44] Trondhjemin jaarlin aluksella; he olivat yötä rannassa, ja siellä Tora synnytti lapsen Hellenin[45] luona rantapaadella, ja se oli poikalapsi. Sigurd jaarli valeli poikaa vedellä ja nimitti hänet Haakoniksi isänsä mukaan. Se poika varttui varhain kauniiksi ja rotevaksi ja suuresti isänsä näköiseksi. Harald kuningas antoi pojan seurata äitiään, ja he oleilivat kuninkaankartanoissa pojan ollessa pieni.
Adalstein[46] oli silloin nimeltään se Englannin kuningas, joka oli äskettäin ottanut hallittavakseen kuningaskunnan; häntä nimitettiin voittoisaksi ja lujauskoiseksi eli kristityksi. Hän lähetti miehiä Norjaan Harald kuninkaan luo sellaiselle asialle, että lähetti astui kuninkaan eteen. Hän ojensi kuninkaalle miekan, jossa oli kullattu ponsi, ja myöskin koko huotra oli koristettu kullalla ja hopealla ja kallisarvoisilla jalokivillä. Lähetti tarjosi miekan kahvaa kuninkaalle ja sanoi: