"Tässä on miekka, jonka kuningas Adalstein pyysi sinua ottamaan vastaan."

Kuningas tarttui kahvaan, ja heti virkkoi lähetti: "Nyt otit sen niin, kuin kuninkaamme halusi, ja nyt sinun tulee olla hänen miehensä, koska kosketit hänen miekkaansa."

Harald kuningas ymmärsi nyt, että tämä oli aiottu pilkaksi, mutta hän ei tahtonut olla toisen mies. Kuitenkin hän muisti sen, mikä oli hänen tapansa, että joka kerta kuin kiivaus tai viha hänet valtasi, hän hillitsi itseään ensin, antoi sitten vihan haihtua ja tarkasti asiaa ilman suuttumusta. Nyt hän teki jälleen niin ja esitti asian ystävilleen, ja he katsoivat kaikki parhaaksi päästää lähetit vahingotta kotiinsa lähtemään.

Seuraavana kesänä Harald kuningas lähetti aluksen Englantiin ja pani Hauk Haabrokin perämieheksi; tämä oli suuri soturi ja kuninkaan hyvä ystävä, ja hänelle hän antoi mukaan poikansa Haakonin. Hauk purjehti sitten Englantiin kuningas Adalsteinin luo ja tapasi hänet Lontoossa; siellä oli silloin pidot ja komeat kestit. Hauk ilmoittaa miehilleen, miten heidän tulee järjestää sisäänmeno, kun he saapuvat saliin, hän sanoo, että sen on lähdettävä viimeisenä ulos, joka ensinnä käy sisään, ja että heidän tulee kaikkien seisoa yhtä pitkällä pöydän ääressä ja jokaisen pitää ottaa miekka vasemmalle kupeelle ja kiinnittää päällysviitta niin, ettei miekkaa näy.

Sitten he kävivät saliin; heitä oli kolmekymmentä miestä. Hauk astui kuninkaan eteen ja tervehti häntä. Kuningas lausui hänet tervetulleeksi. Silloin Hauk otti Haakon pojan ja nosti hänet kuningas Adalsteinin syliin. Kuningas katsoi poikaan ja kysyi Haukilta, miksi tämä niin teki. Hauk vastasi:

"Harald kuningas pyysi sinua kasvattamaan hänelle palkkapiian lapsen."

Kuningas vihastui peräti ja tarttui miekkaansa, joka hänellä oli vierellään; ja hän paljasti sen, ikäänkuin surmatakseen pojan.

"Polvellesi olet hänet ottanut", virkkaa Hauk, "nyt voit hänet murhata, jos haluat, mutta sillä et tuhoa kaikkia Harald kuninkaan poikia".

Sitten Hauk ja kaikki hänen miehensä lähtivät ulos, ja he menivät tiehensä laivalle ja purjehtivat merelle ja palasivat Norjaan Harald kuninkaan luo. Tämä teko miellytti häntä suuresti, sillä niin sanotaan, että se on arvoltaan vähempi, joka kasvattaa toisen lasta. Näistä asioista huomattiin, että kumpikin kuningas tahtoi olla toista suurempi, eikä näiden asioiden tähden kuitenkaan tehty mitään erotusta heidän arvossaan; kumpikin oli valtakunnassaan ylikuningas kuolinpäiväänsä saakka.

Kuningas Adalstein antoi kastaa Haakonin ja opettaa hänelle oikean uskon ja hyviä tapoja ja kaikenkaltaista sivistystä. Kuningas Adalstein rakasti häntä suuresti, enemmän kuin kaikkia sukulaisiaan, ja sitä paitsi häntä rakasti jokainen, ken hänet tunsi. Häntä nimitettiin sitten Adalsteinin-kasvatiksi. Hän oli mitä suurin urheilija, rotevampi ja väkevämpi ja kauniimpi kuin yksikään toinen; hän oli viisas ja älykäspuheinen ja hyvä kristitty. Kuningas Adalstein antoi Haakonille miekan, jonka ponsi oli kullasta, mutta terä oli kuitenkin parempi; sillä Haakon halkaisi myllynkiven silmään asti. Sitä sanottiin sitten Kivenpurijaksi; se on paras miekka, mikä konsanaan on tuotu Norjaan, ja Haakon omisti sen kuolemaansa asti.