Ylämaihin ennätti sellainen sanoma, että tröndit olivat ottaneet itselleen kuninkaan, joka oli kaikessa samanlainen kuin Harald Kaunotukka paitsi siinä, että Harald oli orjuuttanut ja masentanut kaiken kansan maassa, mutta tämä Haakon tahtoi jokaisen parasta ja lupasi antaa talonpojille takaisin heidän vapaatilansa, jotka Harald kuningas oli heiltä ottanut. Tästä sanomasta tulivat kaikki iloisiksi ja jokainen kertoi sen toisille, ja se levisi kuin kulovalkea kuivassa ruohikossa aina maan itäisimpään kolkkaan asti. Useat talonpojat lähtivät Ylämaista Haakon kuningasta tapaamaan, toiset lähettivät viestejä, toiset sanan ja tunnusmerkkejä,[52] kaikki antaakseen tietää, että halusivat ruveta hänen miehikseen. Kuningas otti heidät kiitollisena vastaan.
Talven tullen Haakon kuningas lähti Ylämaihin ja kutsui koolle käräjät; kaikki, jotka voivat saapua, kokoontuivat silloin hänen luokseen, ja niin hän otettiin kuninkaaksi kaikilla käräjillä. Sitten hän lähti idän puolelle Vikeniin; siellä tulivat hänen luokseen hänen veljenpoikansa Trygve ja Olavi sekä useat muut ja kertoivat, mitä pahaa hänen veljensä Eirik oli heille tehnyt. Eirikin tylyys kasvoi myöskin, kuta enemmän kaikki halusivat voittaa Haakonin ystävyyden ja saivat rohkeutta puhua niinkuin ajattelivat. Haakon kuningas antoi Trygvelle sekä Olaville kuninkaannimen ja sen valtakunnan, minkä Harald kuningas oli myöntänyt heidän isilleen; mutta koska he olivat nuoria ja lapsellisia, asetti hän älykkäitä ja taitavia miehiä johtamaan maata heidän rinnallaan. Hän luovutti heille maan entisillä ehdoilla, niin että he jakaisivat verot jo maksut puoliksi hänen kanssaan.
Kevään lähetessä Haakon kuningas keräsi suuren sotajoukon Trondhjemiin ja hankki itselleen laivoja; Vikenin miehillä oli myöskin suuri sotavoima liikkeellä, ja he tahtoivat lähteä Haakonia kohtaamaan. Myöskin Eirik kuningas määräsi sotajoukon saapumaan Keskimaasta, mutta hän sai vähän väkeä, sillä moni suurmies luopui hänestä ja lähti Haakonin luo. Kun hän huomasi mahdottomaksi ryhtyä vastustamaan Haakonin sotajoukkoa, purjehti hän länteen meren poikki niiden miesten kera, jotka tahtoivat häntä seurata. Hän lähti ensin Orkn-saarille ja sai sieltä mukaansa paljon väkeä, sitten hän purjehti etelään ja havitteli Skotlantia, missä vain pääsi maihin; hän ryösteli myöskin aina pohjoiseen Englantiin asti.
Adalstein, Englannin kuningas, lähetti Eirikille sanan ja tarjosi hänelle valtakuntaa Englannissa; hän sanoi, että Harald kuningas oli ollut kuningas Adalsteinin hyvä ystävä, joten hän halusi palkita sen Haraldin pojalle. Niin kulki miehiä kuningasten väliä, ja he tekivät sovinnon sellaisin ehdoin, että Eirik kuningas ottaa kuningas Adalsteiniltä lääniksi Nordimbralannin[53] ja suojelee maata tanskalaisilta sekä muilta viikingeiltä. Eirik antaa kastaa itsensä vaimoineen ja lapsineen ja kaikkine miehineen, jotka olivat seuranneet häntä sinne. Tämän ehdon Eirik hyväksyi; niin hän kastettiin ja otti vastaan oikean uskon. Nordimbralanti lasketaan viidenneksi osaksi Englantia; hänellä oli asuntonsa Jorvikissa.[54] Nordimbralanti oli enimmäkseen pohjan miesten asuttama, sen jälkeen kuin Lodbrokinpojat[55] olivat vallanneet maan; mutta tanskalaiset ja norjalaiset hävittelivät sitä usein, kun olivat menettäneet ylivallan maassa.
Eirik kuninkaalla oli paljon väkeä luonaan; siellä oli joukko pohjan miehiä, jotka olivat lähteneet idästä hänen kanssaan, ja sitä paitsi saapui myöhemmin useita hänen ystäviään Norjasta. Hänellä oli niukalti maata, sen vuoksi hän lähti alituiseen kesäisin vainoretkille, hävitti Skotlantia ja Suder-saaria, Irlantia sekä Bretlantia ja keräsi itselleen siten tavaraa. Kuningas Adalstein kuoli tautiin. Sitten oli hänen veljensä Jatmund[56] Englannin kuninkaana. Hän ei pitänyt pohjan miehistä, eikä Eirik kuningas ollut hänen ystäviään; niinpä kerrottiin kuningas Jatmundista, että hän aikoi asettaa toisen päämiehen Nordimbralantiin. Mutta tämän kuultuaan Eirik kuningas lähti länteen viikinkiretkelle, ja moni viikinki ja sotakuningas liittyi hänen seuraansa. Hän purjehti joukkoineen ensin Irlantiin ja otti sieltä mukaansa niin paljon väkeä, kuin saattoi kerätä; sitten hän lähti Bretlantiin ja hävitteli sitä. Sen jälkeen hän purjehti etelään Englannin rannikkoa pitkin ja ryösteli siellä niinkuin muissakin paikoin, mutta kaikki kansa pakeni hänen tieltään. Ja koska Eirik oli rohkea sodankävijä ja hänellä oli mukanaan paljoa väkeä, luotti hän niin suuresti voimiinsa, että samosi kauas sisämaahan hävitellen ja kansaa etsien.
Olavi oli nimeltään se kuningas, jonka kuningas Jatmund oli asettanut maata varjelemaan. Hän keräsi mahtavan sotajoukon ja lähti Eirik kuningasta vastaan, ja nyt syntyi suuri taistelu. Paljon kaatui Englannin miehiä, mutta missä yksi sai surmansa, siinä astui kolme tilalle; ja myöhemmin päivällä mieshukka kääntyi pohjan miesten vahingoksi ja heitä kaatui useita, ja päivän päättyessä sai surmansa myöskin Eirik sekä viisi muuta kuningasta hänen kerallaan. Suuri oli pohjolaisten mieshukka, mutta ne, jotka pääsivät hengissä taistelusta, lähtivät Nordimbralantiin ja kertoivat nämä sanomat Gunhildille ja hänen pojilleen.
Mutta kun Gunhild ja hänen poikansa saivat tietää, että Eirik kuningas oli kaatunut ja sitä ennen hävitellyt Englannin kuninkaan maata, tuntui heistä siltä, ettei siellä ollut odotettavissa rauhallisia oloja. He varustautuivat heti lähtemään pois Nordimbralannista ja ottivat kaikki ne laivat, mitkä olivat kuuluneet Eirik kuninkaalle; heillä oli mukanaan myöskin kaikki se väki, joka tahtoi seurata heitä, ja paljon tavaraa, joka oli kerätty Englannista veroina tai vainoretkillä anastettu. He suuntasivat kulkunsa pohjoiseen päin Orkn-saarille ja sijoittuivat sinne joksikin aikaa. Eirikinpojat valtasivat sitten Orkn-saaret sekä Hjaltlannin ja kantoivat niistä veroa; siellä he oleskelivat talvisin, mutta kesäisin he lähtivät viikinkiretkille länteen ja hävittelivät Skotlantia ja Irlantia.
Kuningas Haakon Adalsteinin-kasvatti laski valtansa alaiseksi koko Norjan, kun hänen veljensä Eirik oli paennut maasta. Ensin hän asui Trondhjemissa; mutta koska se näytti hänestä vaaralliselta, jos Eirik kuningas saapuisi miehineen meren poikki, asettui hän sotavoimineen keskelle maata. Kun Haakon kuningas sitten sai kuulla, että hänen veljensä Eirik kuningas oli kaatunut eivätkä tämän pojat saaneet tukea Englannista, ei hänen mielestään enää tarvinnut paljoakaan pelätä näitä, ja sen vuoksi hän lähti eräänä kesänä sotajoukkoineen itään päin Vikeniin. Näihin aikoihin tanskalaiset hävittelivät pahasti Vikenissä ja tekivät siellä usein suurta vahinkoa. Mutta kuullessaan, että Haakon kuningas oli saapunut sinne suuren sotajoukon kera, he pakenivat kaikki tiehensä, toiset etelää kohti Hallantiin, ne taasen, jotka olivat Haakon kuningasta lähinnä, ulos merelle ja sitten Jyllantiin. Tämän havaittuaan Haakon purjehti perässä kaikkine väkineen. Kun hän saapui Jyllantiin ja sikäläinen rahvas sai tiedon siitä, kerääntyi heti sotajoukko maata suojelemaan, ja se pyrki taisteluun Haakonin kanssa. Siellä sukeusikin suuri taistelu, ja Haakon kuningas soti niin rohkeasti, että hän oli sotaviirin edessä, eikä hänellä ollut suojanaan kypärää eikä haarniskaakaan. Haakon kuningas sai voiton ja ajoi pakenevia kauas maihin. Näin lauloi Guthorm Sindre Haakon-runossaan:
Sankari tietä siintävää matkasi loiskivin airoin; taistossa ruhtinas ylväs juutteja kalvoin kaatoi. Ruokkija Odinin lintuin soturit pakohon syöksi: korppi einettä etsi ja ahmia kyllin sai.
Sitten Haakon kuningas suuntasi laivastonsa itään päin Seelantiin ja etsiskeli viikinkejä. Hän soudatti kaksi purtta Juutinraumaan; siellä hän kohtasi yksitoista viikinkipurtta ja antautui heti taisteluun niitä vastaan, ja se päättyi siten, että hän sai voiton ja raivasi kaikki vihollisalukset puhtaiksi.