Mutta kun joukot iskivät yhteen, sukeusi kiivas ja verinen ottelu; keihäänsä lennätettyään miehet paljastivat miekkansa, ja silloin Haakon kuningas ja Toralv hänen kerallaan tunkeutuivat eteenpäin sotaviirin ohitse ja iskivät molemmin puolin. Haakon kuninkaan saattoi helposti tuntea, paremmin kuin muut miehet; myöskin kypärä kimmelsi auringon paistaessa siihen, ja moni kohdisti häneen aseensa. Silloin Öivind Finninpoika otti hatun ja laski sen kuninkaan kypärälle. Öivind Skröia. huusi nyt kuuluvasti:
"lymyääkö norjalaisten kuningas vai onko hän paennut, vai missä on nyt kultakypärä?"
Sitten Öivind tunkeutui eteenpäin Alv-veljensä kera, ja he iskivät kahden puolen ja käyttäytyivät, ikäänkuin olisivat raivoissaan tai hulluja. Haakon kuningas huusi Öivindille:
"Jatka vain samaa tietä, jos haluat tavata norjalaisten kuninkaan!"
Kauaa ei tarvinnutkaan odottaa, ennenkuin Öivind pääsi perille; hän kohotti miekkansa ja tavoitteli kuningasta. Toralv työnsi kilven väliin, ja tällöin Öivind horjahti, mutta kuningas tarttui Kivenpurija-miekkaan kahden käden ja iski Öivindiä kypärään, halkaisten sen ja pään aina hartioihin asti. Sen jälkeen Toralv surmasi Alv Askmandin.
Molempien veljesten kaaduttua kuningas Haakon tunkeutui niin rajusti eteenpäin, että kaikki väistyivät hänen tieltään. Silloin valtasi kauhu Eirikinpoikain sotajoukon, ja se alkoi paeta; mutta Haakon kuningas oli ensi miehenä rintamassaan ja ajoi pakenevia takaa iskien tiheään ja tuimasti. Silloin lensi nuoli sitä lajia, jota sanotaan väkävasamaksi, ja osui Haakon kuninkaan käsivarsilihakseen olkapään alapuolelle. Ja moni mies kertoo, että Gunhildin kenkäpoika, Kisping nimeltään, juoksi esiin tungoksesta ja huusi: "Tietä kuninkaan surmalle!" ja ampui väkävasaman kuningasta kohti; mutta toiset sanovat, ettei kukaan tiedä, ken sen ampui; saattaa olla niinkin, sillä nuolia ja keihäitä ja kaikenkaltaisia heittoaseita lensi niin tiheään kuin lunta pyrysääliä. Paljon miehiä kaatui Eirikinpojilta sekä taistelukentällä että matkalla aluksiin ja laivoilla, ja moni syöksyi mereen. Useat ennättivät laivoihin, niinpä myöskin kaikki Eirikinpojat, ja he soutivat heti tiehensä; mutta Haakonin miehet ajoivat heitä takaa.
Haakon kuningas kävi purteensa ja antoi sitoa haavan, mutta verta vuoti niin ankarasti, ettei sitä saatu tyrehtymään, ja päivän kuluessa hänen voimansa alkoivat vähetä. Hän sanoi silloin haluavansa lähteä taloonsa Aalrekstaderiin; mutta kun saavuttiin pohjoisemmaksi Haakoninpaadelle, laskettiin alukset rantaan. Kuningas oli silloin kuolemaisillaan ja kutsui luokseen ystävänsä ja mainitsi heille, kuinka hän tahtoi valtakunnan asiat järjestettäviksi. Hänellä oli vain yksi tytär, Tora, eikä yhtään poikaa; hän käski heidän lähettää sanan Eirikinpojille, että he olisivat maan kuninkaina, mutta pyysi heitä osoittamaan hyvyyttä hänen ystäviään ja sukulaisiaan kohtaan.
"Ja vaikka minun suotaisiinkin elää", hän virkkoi, "niin lähden kuitenkin maasta kristittyjen luo sovittamaan sitä, minkä olen rikkonut Jumalaa vastaan; mutta jos kuolen pakanain keskelle, niin antakaa minulle sellainen hauta, minkä parhaaksi näette".
Vähää myöhemmin Haakon kuningas kuoli siinä samalla paadella, millä oli syntynyt. Häntä surtiin niin suuresti, että niin hyvin ystävät kuin vihamiehetkin itkivät hänen kuolemaansa ja sanoivat, ettei sen koommin saataisi niin hyvää kuningasta Norjaan. Hänen ystävänsä kuljettivat ruumiin Pohjois-Hordalannin Sæimiin, loivat suuren kummun ja laskivat siihen kuninkaan täysissä aseissa ja parhaissa pukimissa, mutta muuta tavaraa ei siihen pantu. He puhuivat sitten hänen haudallaan, niinkuin pakanamiesten tapana oli, ja korottivat hänet Valhallaan. Öivind Skaldespilder sepitti runon Haakon kuninkaan surmasta ja siitä, miten hänet otettiin vastaan. Sillä oli nimenä Haakonarmaal, ja alku kuuluu seuraavasti:
Korkean käskyn sai Gåndul ja Skågul kuninkaista katsoa, ken heimosta Yngven vaeltaisi Valhallaan Odenin luokse.[67]