Kuolee karja, sortuu suku, tuho kohtaa maan. Kun luo jumalain kävi Haakon, niin sijansa täällä väkivalta ja orjuus sai.
Eirikinpoikain tarina.
(961-963)
Eirikinpojat anastivat nyt Norjan kuninkuuden, kun Haakon kuningas oli kaatunut. Harald oli heistä eniten kunnioitettu, ja hän oli vanhin niistä, jotka silloin elivät. Heidän äitinsä Gunhild otti monesti osaa hallitukseen heidän kerallaan; häntä nimitettiin kuninkaanäidiksi. Maassa oli silloin päällikköinä: Trygve Olavinpoika itäosassa ja Gudröd Björninpoika Vestfoldissa, Sigurd Laden-jaarli Trondhjemissä, mutta Eirikinpojilla oli keskiosa hallussaan. Ensimmäisenä talvena lähettivät Gunhildin pojat ja kuninkaat Trygve sekä Gudröd viestejä ja sanansaattajia toisilleen, ja tehtiin sovinto sellaisin ehdoin, että he saisivat Gunhildin pojilta yhtä ison alan valtakuntaa kuin ennen Haakon kuninkaalta.
Gunhildin pojat oleskelivat enimmäkseen keskiosassa maata, sillä heistä ei tuntunut turvalliselta asustaa tröndien tai Vikenin miesten keskuudessa, nämä kun olivat olleet Haakon kuninkaan parhaita ystäviä ja kummassakin seudussa oli paljon mahtimiehiä. Silloin kulki miehiä välittäen sovintosanoja Gunhildin poikien ja Sigurd jaarlin kesken, sillä he eivät saaneet mitään veroa Trondhjemistä; ja lopulta kävi niin, että kuninkaat ja jaarli tekivät sovinnon ja vahvistivat sen vannomillaan valoilla. Sigurd jaarlin oli määrä saada heiltä yhtä suuri valtakunta Trondhjemissä kuin hänellä ennen oli ollut Haakon kuninkaan aikana; nyt heidän katsottiin sopineen keskenään.
Gunhildin pojat olivat omaksuneet kristinuskon Englannissa, niinkuin ennen on kirjoitettu. Saatuaan vallan Norjassa he eivät kyenneet taivuttamaan maan miehiä kristinuskoon; mutta kaikkialla, missä suinkin voivat, he hävittivät temppeleitä ja tuhosivat uhreja, ja siitä he saivat paljon vihamiehiä. Heidän päivinään tapahtui, että maassa tuli huonoja vuosia, sillä kuninkaita oli monta ja kullakin oli mukanaan saattueensa, niin että he tuottivat suuria kustannuksia; ja lisäksi he olivat tavaranhimoisia, mutta paljoa he eivät välittäneet laeista, jotka Haakon kuningas oli laatinut, paitsi sellaisista, jotka olivat heidän mielensä mukaisia. He olivat kaikki perin kauniita miehiä, väkeviä ja rotevia ja mainioita aseenkäyttäjiä.
Gunhild kuninkaanäiti ja hänen poikansa tapasivat toisensa useasti, keskustellen ja neuvotellen maan hallinnosta, ja kerran Gunhild kysyi pojiltaan:
"Mihin aiotte jättää Trondhjemin äären? Teillä on kuninkaan nimi, niinkuin ennen esi-isillänne; mutta teillä on vähän miehiä ja niukalti maata, ja teitä on monta jakamassa. Viken kuuluu Trygvelle ja Gudrödille, ja näillä on hiukan oikeutta siihen syntyperänsä vuoksi. Mutta Sigurd jaarli vallitsee vapaasti Trondhjemissa, enkä minä tiedä, mikä pakko teidän on antaa jaarlin hallita yksinään niin suurta valtakuntaa, saamatta itse sanoa mitään. Minusta tuntuu kummalliselta, että lähdette joka kesä viikinkiretkille toisiin maihin, mutta sallitte omassa maassa jaarlin anastaa isänperintönne. Helpolta olisi Haraldista, sinun isoisästäsi, jonka mukaan olet nimesi saanut, tuntunut riistää jaarlilta maa ja henki; hän voitti koko Norjan omakseen ja vallitsi sitä vanhuuteensa asti."
"Sigurd jaarlia", vastaa Harald, "ei oteta hengiltä yhtä helposti kuin teurastetaan vohla tai vasikka. Sigurd jaarlilla on suuri suku ja paljon heimolaisia, hän on ystävällinen ja viisas; jos hän kuulee meidän ryhtyvän häntä vainoamaan, niin luulen kaikkien tröndien liittyvän häneen; silloin emme ole saaneet aikaan muuta kuin onnettomuutta. Minusta tuntuu siltä, ettei yhdenkään meistä veljeksistä olisi turvallista oleskella tröndien keskuudessa."
Siihen virkkaa Gunhild: