Haakon jaarli matkasi miehineen pohjoista kohti. Mutta kun Gunhild ja hänen poikansa saivat kuulla tämän sanoman, ryhtyivät he keräämään sotajoukkoa, mutta heidän oli vaikea saada väkeä. He turvautuivat jälleen samaan neuvoon kuin ennenkin: päättivät purjehtia länteen meren poikki niiden kera, jotka tahtoivat heitä seurata; he lähtivät ensin Orkn-saarille ja viipyivät siellä jonkun aikaa. Mutta Haakon jaarli alisti koko maan itselleen kuuliaiseksi ja asui sen talven Trondhjemissa.
Kuningas Ragnfröd ja Gudröd, nämä kaksi olivat nyt enää elossa Eirikin ja Gunhildin pojista. Ragnfröd varustausi matkaan keväällä oltuaan talven Orkn-saarilla. Hän purjehti itään päin Norjaan, ja hänellä oli komea sotajoukko ja suuria laivoja. Mutta Norjaan saavuttuaan hän sai kuulla, että Haakon jaarli oli Trondhjemissa. Ragnfröd suuntasi silloin kulkunsa Stadin pohjoispuolelle ja hävitti Etelä-Möreä; ja hiukan väkeä liittyi häneen, niinkuin usein tapahtuu sotajoukon kulkiessa kautta maan, että ne, jotka joutuvat sen valtaan, etsivät apua kukin sieltä, missä se tuntuu sopivimmalta. Haakon jaarli sai kuulla, että Möressä vallitsi vainonajat. Jaarli kokosi silloin aluksia, antoi vuolla sotavasamia, varustausi joutuisasti ja purjehti merelle päin vuonoa pitkin. Hänen oli helppo saada väkeä mukaansa. Haakon jaarli ja Ragnfröd kohtasivat toisensa Etelä-Mören pohjoisimmassa osassa. Jaarli ryhtyi heti taisteluun; hänellä oli enemmän väkeä, mutta pienemmät laivat. Taistelu oli ankara, ja Haakonin kävi onnettomasti; taisteltiin keulapuolella, niinkuin siihen aikaan oli tapana. Salmessa kävi virta, ja kaikki alukset ajautuivat yhdessä maata kohti. Jaarli antoi myöskin suunnata rantaa kohti sinnepäin, missä hänestä tuntui parhaalta nousta maihin. Mutta kun alukset pääsivät matalalle, kävivät jaarli ja kaikki hänen miehensä laivoista ja vetivät ne ylemmäksi, jotta viholliset eivät saisi niitä ulos vesille. Sitten jaarli järjesti joukkonsa partaalle ja yllytti Ragnfrödiä nousemaan maihin. Ragnfrödin miehet asettuivat hiukan ulommaksi, ja nyt ammuskeltiin toisiaan jonkin aikaa; mutta Ragnfröd ei tahtonut käydä maihin, ja niin he erkanivat tämän jälkeen. Ragnfröd ohjasi laivastonsa Stadin eteläpuolelle, sillä hän pelkäsi maasotajoukon kerääntyvän Haakon jaarlin avuksi. Mutta jaarli ei antautunut enää taisteluun, koska hänen mielestään oli aluksissa liian suuri ero. Niin hän palasi syksyllä Trondhjemiin ja viipyi siellä talven; mutta kuningas Ragnfrödillä oli hallussaan koko alue Stadin eteläpuolella. Hänellä oli talvella luonaan suuri sotavoima, ja kevään tullessa hän lähetti sotakutsun ja sai paljon väkeä; hän retkeili kaikissa näissä fylkeissä kerätäkseen miehiä ja laivoja sekä muita varastoja, joita tarvitsi.
Kevään tullessa Haakon jaarli määräsi väkeä kerääntymään aina maan pohjoisosista asti. Niin on kerrottu, että hänellä oli sotajoukkoa neljän heimokunnan alueelta; häntä seurasi seitsemän jaarlia, ja näillä oli yhteensä suuri määrä miehiä.
Haakon jaarli purjehti tämän sotajoukon kera etelään Stadin ohi. Silloin hän sai kuulla, että kuningas Ragnfröd oli väkineen lähtenyt sisemmäksi Sogniin; hän johti nyt miehensä sinne ja kohtasi Ragnfrödin. Jaarli laski laivansa maihin ja valitsi taistelukentän; siellä sukeusi ankara taistelu. Haakon jaarlilla oli paljoa suurempi sotajoukko, ja hän sai voiton. Kuningas Ragnfröd pakeni aluksiinsa, mutta hänen joukostaan kaatui kolmeasataa miestä. Tämän taistelun jälkeen kuningas Ragnfröd pakeni Norjasta, mutta Haakon jaarli palautti maahan rauhan ja antoi sen suuren sotajoukon, joka kesällä oli häntä seurannut, lähteä takaisin pohjoiseen.
Haakon jaarli otti vaimokseen erään naisen nimeltä Tora, Skage Skoftenpojan, erään mahtavan miehen tyttären. Tora oli hyvin kaunis. Haakon jaarli oli suuri naistensuosija, ja hänellä oli monta lasta. Eräs tytär oli nimeltään Ragnhild; tämän hän naitti Skofte Skagenpojalle, Toran veljelle. Jaarli rakasti Toraa niin suuresti, että tämän sukulaiset kävivät hänelle rakkaammiksi kuin kaikki muut miehet; mutta Skoftella, hänen vävyllään, oli kuitenkin eniten sanottavaa kaikista sukulaisista. Jaarli antoi hänelle suuria maatuloja Mörestä. Mutta joka kerta, kun he olivat sotaväen kera liikkeellä, oli Skoften sijoitettava aluksensa lähimmäksi jaarlin laivaa, eikä kenelläkään ollut lupaa työntyä heidän alustensa väliin.
Tapahtui eräänä kesänä, että jaarli oli liikkeellä sotaväkineen; silloin ohjasi Torleiv Viisas erästä purtta. Eirik oli myöskin mukana, hän oli silloin kymmenen tai yhdentoista talven ikäinen. Kun illoin käytiin satamaan, ei Eirik sallinut purttansa laskettavan muualle kuin lähimmäksi jaarlin laivaa. Mutta kun jouduttiin etelään Mören vesille, saapui jaarlin vävy Skofte hyvin varustetulla sotapurrella. Ja kun he soutivat laivastoa kohti, huusi Skofte, että Torleiv luovuttaisi paikkansa hänelle ja sijoittuisi ulommaksi. Eirik vastasi joutuisasti ja kehoitti Skoftea asettumaan toiseen valkamaan. Tästä kuuli Haakon jaarli, että hänen poikansa Eirik piti itseään nyt niin mahtavana, ettei taipuisi Skoften tieltä. Jaarli huusi heti, että heidän oli siirryttävä valkamasta, muutoin heidän kävisi pahemmin; hän sanoi, että he saisivat silloin selkäänsä. Mutta kun Torleiv kuuli tämän, kutsui hän miehiään ja käski heidän siirtää purren, ja niin tehtiin. Sitten Skofte asettui sille paikalle, minkä oli tottunut saamaan lähinnä jaarlin alusta. Hänen oli määrä kertoa jaarlille kaikki uutiset, kun he olivat yhdessä, mutta jaarli kertoi Skoftelle uutisia, jos hän kuuli ne ensinnä; hän sai nimen Uutis-Skofte.
Seuraavan talven Eirik oli kasvatusisänsä Torleivin luona, mutta varhain keväällä hän sai itselleen seurueen. Torleiv antoi hänelle viisitoistatuhtoisen aluksen kaikkine varusteineen, veneteltan sekä ruokavaroja. Sitten Eirik purjehti vuonoa pitkin etelään päin Möreen. Uutis-Skofte purjehti täysin varustetulla viisitoistatuhtoisella purrella talojensa väliä, mutta Eirik antautui heti taisteluun häntä vastaan. Siinä kaatui Skofte, mutta Eirik armahti ne miehet, jotka olivat jääneet henkiin. Sitten Eirik purjehti etelää kohti ja saapui Tanskaan, lähti kuningas Harald Gorminpojan luo ja oleskeli siellä talven. Mutta seuraavana keväänä Tanskan kuningas lähetti Eirikin Norjaan ja antoi hänelle jaarlinnimen ja sen ohella maata hallittavaksi sillä ehdolla kuin verokuninkaille ennen oli ollut. Eirik jaarlista tuli sitten suuri päällikkö.
Olavi Trygvenpoika oleskeli koko tämän ajan Gardariikissa, ja siellä kuningas Valdemar kunnioitti häntä suuresti ja kuningatar häntä rakasti. Valdemar kuningas teki hänestä sen sotajoukon päällikön, jonka hän lähetti maata suojelemaan. Olavi oli muutamissa taisteluissa ja osoittautui oivalliseksi päälliköksi. Hän elätti itse suuren joukon omia sotureita niillä varoilla, joita kuningas hänelle antoi. Olavi oli antelias miehiään kohtaan ja sai siitä paljon ystäviä.
Mutta niinkuin usein voi tapahtua, kun muukalainen korotetaan valtaan tai niin suureen kunniaan, että joutuu kotimaisten miesten edelle, niin kävi nytkin, että useat alkoivat häntä kadehtia, koska hän oli kuninkaalle ja kuningattarellekin rakas. Moni puhui siitä kuninkaalle, että tämä varoisi tekemästä Olavia liian mahtavaksi; "sillä sellainen mies on teille vaarallisin, jos hän haluaa ryhtyä tuottamaan teille ja valtakunnallenne vahinkoa, kun on niin mainio ja suosittu kuin hän; emme myöskään tiedä, mitä hän ja kuningatar alituiseen puhelevat keskenään".
Mahtavien kuninkaiden luona oli yleiseen tapana, että kuningattarella oli puoli henkivartiota ja hän elätti sitä omalla kustannuksellaan ja sai lisäksi veroja ja maksuja, mikäli oli tarpeen. Niin oli myöskin kuningas Valdemarin luona, ettei kuningattarella ollut pienempää henkivartiota kuin kuninkaalla, ja he kilpailivat suuresti voittaakseen mainioita miehiä puolelleen. Nyt kävi niin, että kuningas alkoi uskoa moisia puheita, ja hän muuttui harvasanaiseksi ja töykeäksi Olavia kohtaan. Mutta tämän huomatessaan Olavi puhui siitä kuningattarelle ja sanoi myöskin, että häntä halutti lähteä takaisin pohjan maihin; hän kertoi, että hänen sukulaisillaan oli ennen ollut siellä valtakunta, ja hänestä tuntui luultavalta, että siellä hän saavuttaisi eniten menestystä. Kuningatar toivotti hänelle onnellista matkaa ja sanoi, että hän on pysyvä mainiona miehenä, missä eläneekin. Sitten Olavi varustausi matkalle, astui alukseensa ja suuntasi kulkunsa ulos Itämerelle. Mutta länteen päin purjehtiessaan hän saapui Borgundarholmiin,[81] nousi siellä maihin ja hävitteli; sen maan miehet tulivat rantaan ja ryhtyivät taisteluun, mutta Olavi sai voiton ja paljon sotasaalista.