Varhain keväällä Olavi kuningas lähti itään Konungahellaan[100] Sigrid kuningatarta tapaamaan. Mutta toisensa kohdatessaan he puhuivat siitä asiasta, jota oli pohdittu talven kuluessa, että he menisivät keskenään naimisiin, ja se asia edistyi hyvin. Silloin Olavi kuningas sanoi, että Sigridin oli otettava vastaan kaste ja oikea usko. Hän vastasi tähän:
"En tahdo luopua siitä uskosta, mikä minulla ennen on ollut ja sukulaisillani ennen minua. En minäkään pane sitä vastaan, että sinä uskot siihen jumalaan, josta eniten pidät."
Silloin Olavi kuningas suuttui silmittömästi ja vastasi kiivaasti:
"Miksi ottaisin sinut, joka olet pakanakoira?" — Ja hän löi kuningatarta kasvoihin hansikkaalla, jota hän piti kädessään. Sitten hän nousi ja kuningatar samaten. Sigrid sanoi:
"Tämä voi koitua sinulle surmaksi!" Sen jälkeen he erkanivat; kuningas lähti Vikeniin, mutta kuningatar itään päin Sveanmaahan.
Olavi kuningas lähti sitten Tunsbergiin ja piti siellä jälleen käräjät ja määräsi, että kaikkien niiden miesten, jotka todistettiin taikuutta harjoittaviksi tai olivat velhoja, oli lähdettävä maasta pois. Sitten kuningas antoi tiedustella sellaisia miehiä lähiseuduilta ja käski heidät kaikki luokseen. Mutta kun he saapuivat sinne, oli heidän joukossaan mies nimeltä Öivind Kelda, Harald Kaunotukan pojan Ragnvald Rettelbeinen pojanpoika. Öivind oli noita ja perin taikataitoinen. Olavi kuningas käski kerätä kaikki nämä miehet erääseen tupaan, toimitti heille pidot ja tarjosi väkevää juomaa; ja kun he olivat tulleet humalaan, hän käski sytyttää tuvan tuleen, ja niin se tupa paloi, ja kaikki väki, mikä oli sisässä, paitsi Öivind Kelda, joka pelastui lakeisesta. Mutta kauaksi päästyään hän tapasi matkallaan miehiä, jotka aikoivat kuninkaan luo, ja pyysi heitä sanomaan tälle, että Öivind Kelda oli suoriutunut tulesta eikä aikonut sen koommin joutua Olavi kuninkaan käsiin; mutta hän tahtoi edelleenkin menetellä taidollaan samaan tapaan kuin ennenkin. Kun nämä miehet saapuivat kuninkaan luo, kertoivat he Öivindistä, kuten tämä oli pyytänyt. Kuningas oli vihoissaan siitä, ettei Öivind ollutkaan kuollut.
Kevään lähetessä Olavi kuningas retkeili pitkin Vikeniä ja asusti suurkartanoissaan ja lähetti kautta koko Vikenin sanan, että halusi kesällä saada väkeä ja laivoja lähteäkseen sotaretkelle pohjan puolelle. Matkalla hän saapui pääsiäisiltana Kårmtiin, missä oli valmistettu hänelle pääsiäispidot; hänellä oli lähes kolmesataa miestä mukanaan. Samana yönä tuli sinne saarelle Öivind Kelda; hänellä oli täysin miehitetty sota-alus; kaikki olivat velhoja ja muuta taikauskoista väkeä. Öivind ja hänen miehensä kävivät maihin laivasta ja harjoittivat taikuuttaan. Öivind loihti niin sakean sumun, etteivät kuningas ja hänen väkensä voineet nähdä heitä. Mutta kun he saapuivat lähelle taloa, silloin tuli kirkas päivä, ja nyt kävi aivan toisin, kuin Öivind oli toivonut: se pimeys, minkä hän oli saanut aikaan taioillaan, valtasi hänet ja hänen väkensä, niin etteivät he nähneet silmillään enempää kuin niskallaan, vaan kulkivat kehää. Mutta kuninkaan vartijat huomasivat heidän kulkevan eivätkä tietäneet, mitä he olivat miehiään. Se kerrottiin kuninkaalle, ja hän nousi silloin väkineen pukeutumaan. Mutta kun kuningas näki, missä Öivind ja hänen miehensä kulkivat, käski hän väkensä aseistautua ja käydä katsomaan, mitä he olivat miehiään. Mutta tuntiessaan Öivindin ottivat kuninkaan miehet hänet ja toisetkin vangiksi ja toivat kuninkaan eteen. Nyt Öivind kertoi kaiken retkestään. Sitten kuningas käski viedä kaikki eräälle luodolle, jonka vesi peitti vuoksen aikana, ja sidotti heidät sinne. Niin Öivind ja hänen miehensä heittivät henkensä. Sitä luotoa sanottiin sitten Velholuodoksi.
Niin kerrotaan, että Olavi kuninkaan ollessa kesteissä Kårmtin Ågvaldsnesissa sinne saapui eräänä iltana vanha ja perin viisaspuheinen mies, jolla oli leveälierinen hattu ja vain yksi silmä; se mies osasi tarinoida kaikista maista. Hän joutui puheisiin kuninkaan kanssa. Kuningas mieltyi suuresti hänen tarinoihinsa ja kyseli häneltä monenlaisia asioita, mutta vieras vastasi kaikkiin kysymyksiin, ja kuningas istui hänen seurassaan kauan iltasella. Sitten kuningas kysyi, tiesikö hän, kuka Ågvald oli ollut, josta kannas ja talo olivat saaneet nimensä. Vieras sanoo, että Ågvald oli kuningas ja suuri sodankävijä ja uhrasi enimmäkseen eräälle lehmälle kuljettaen sitä retkillä mukanaan, ja hänestä oli terveellistä juoda aina sen maitoa: "Kuningas Ågvald taisteli erästä Varen nimistä kuningasta vastaan, ja siinä taistelussa kaatui Ågvald kuningas. Sitten hänet haudattiin vähän matkan päähän tästä talosta ja haudalle pystytettiin ne muistokivet, jotka vieläkin ovat täällä. Mutta vähäisen matkan päähän siitä haudattiin lehmä."
Sellaista ja paljon muutakin hän kertoi kuninkaista ja muista vanhoista asioista. Mutta kun oli istuttu pitkälle yöhön, muistutti piispa kuninkaalle, että oli aika käydä levolle; kuningas teki niin. Mutta kun hän oli riisuutunut ja mennyt vuoteeseen, istuutui vieras porraslaudalle ja puheli jälleen kuninkaan kanssa; ja kun he olivat tarinoineet jostakin, halusi kuningas aina kuulla lisää. Silloin piispa puhui kuninkaalle ja sanoi, että nyt oli aika nukkua. Kuningas teki niin, ja vieras lähti ulos. Vähää myöhemmin kuningas heräsi ja tiedusteli vierasta ja käski kutsua tämän luokseen; mutta silloin ei häntä tavattu mistään. Seuraavana aamuna kuningas kutsutti puheilleen kokkinsa ja juomanpanijan ja kyseli, oliko heidän luokseen tullut ketään tuntematonta. He sanoivat, että kun he olivat valmistamassa ruokaa, sinne saapui muuan mies sanoen, että he keittivät kehnoa lihaa kuninkaan pöytään, ja sitten hän antoi heille kaksi isoa ja lihavaa teuraan kylkipaistia, ja nämä he keittivät muun lihan mukana. Silloin kuningas sanoo, että se ruoka oli hävitettävä ja ettei tämä mies ollut mikään ihminen, vaan varmaankin Oden, johon pakanat olivat kauan uskoneet; hän sanoi, ettei Oden kuitenkaan saisi heitä petetyksi.[101]
Kesällä Olavi kuningas kokosi suuren sotajoukon idän puolelta ja purjehti sen kera pohjoiseen päin Trondhjemiin ja laski ensinnä Nid-joen suulle. Sitten hän pani käräjäviestin kiertämään ympäri vuonoa ja määräsi kahdeksan fylken käräjät Frostaan;[102] mutta talonpojat muuttivat käräjäviestin vainovasamaksi[103] ja kokoontuivat miehissä kautta koko Trondhjemin. Kun kuningas saapui käräjille, oli talonpoikaisrahvas tullut sinne täysissä aseissa. Kuningas puhui kansalle ja kehoitti sitä ottamaan vastaan kristinuskon. Mutta kun hän oli puhunut jonkun aikaa, huusivat talonpojat ja käskivät hänen vaieta, sanoen, että muutoin he käyvät häntä vastaan ja karkoittavat hänet.