Gange-Rolv lähti sitten meren poikki Suder-saarille, ja sieltä hän purjehti etelään Vallantiin[26] ja hävitteli sitä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; sinne hän asutti paljon Norjan miehiä, ja sitä nimitetään sen jälkeen Normandiaksi.[27] Gange-Rolvin jälkeläinen viidennessä polvessa oli Viljalm Äpärä,[28] Englannin kuningas; hänestä ovat sitten kaikki Englannin kuninkaat peräisin.

Harald kuningas retkeili eräänä talvena Ylämaiden kestittävänä ja käski laatia itselleen joulupidot Toftarissa.[29] Jouluiltana saapui Svaase oven ulkopuolelle kuninkaan istuessa pöydässä ja lähetti kuninkaalle sanan, että tämä tulisi ulos hänen luokseen. Mutta kuningas suuttui tästä sanasta, ja hänen vihaisen vastauksensa vei ulos sama mies, joka oli tuonut viestin sisään. Mutta Svaase pyysi siitä huolimatta, että mies ilmoittaisi saman asian toisen kerran; hän sanoi olevansa sama lappalainen, jonka kuningas oli sallinut pystyttää kotansa mäen toiselle puolen. Kuningas kävi silloin ulos ja lupasi lähteä hänen kotiinsa ja astui mäen yli muutamain miestensä kehoittamana, kun taas toiset häntä varoittivat. Siellä kohosi seisomaan Snefrid, Svaasen tytär, naisista kaunein, ja kaatoi kuninkaalle kipon täyteen simaa. Mutta tämä otti vastaan kaiken ja samalla neidon käden, ja heti valtasi kuin polttava kuumuus hänen ruumiinsa, ja hän tahtoi omistaa neidon samana yönä. Mutta Svaase virkkoi, ettei se saisi tapahtua muutoin kuin väkipakolla, ellei kuningas kihlannut ja omistanut häntä lain mukaan. Kuningas kihlas Snefridin ja sai hänet omakseen ja rakasti häntä niin mielettömästi, että jätti hoitamatta valtakuntansa ja kaiken sen, mikä hänelle kuului. Ja he saivat neljä poikaa.

Sitten Snefrid kuoli, mutta hänen hipiänsä ei suinkaan muuttunut, vaan oli yhtä kukoistava kuin hänen eläessään. Kuningas istui aina hänen vierellään ja odotti, että hän virkoaisi henkiin. Kolme talvea hän sillä tavoin suri Snefridin kuolemaa, mutta kaikki kansa murehti hänen mielettömyyttään. Mutta tehdäkseen lopun tästä mielettömyydestä kävi Torleiv Viisas hänen avukseen. Hän menetteli siinä älykkäästi, koska ensin puhui kuninkaan mielen mukaan seuraavasti:

"Ei ole kummallista, kuningas, että sinä muistat niin kaunista ja suurisukuista naista ja kunnioitat häntä untuvilla ja korukankailla, niinkuin hän sinua pyysi. Mutta teidän kunnianne on kuitenkin vähempi kuin on soveliasta, koska hän makaa liian kauan samoissa vaatteissa, ja paljoa oikeampaa on, että hänet siirretään ja vaatteet vaihdetaan hänen altaan."

Mutta niin pian kuin hänet siirrettiin vuoteesta, levisi ruumiista mätä ja iljettävä haju ja kaikenkaltainen paha löyhkä; silloin kiiruhdettiin tekemään rovio ja hänet poltettiin. Mutta sitä ennen koko ruumis muuttui siniseksi, ja ulos ryömi käärmeitä ja sisiliskoja ja konnia ja kaikenlaisia inhoittavia matelijoita. Sitten hän hajosi tuhaksi. Mutta kuningas palasi järkiinsä ja antoi kaiken mielettömyyden mennä, hallitsi sitten valtakuntaansa ja sai voimaa ja iloa miehistään, ja he puolestaan hänestä ja valtakunta molemmista.

Kun Harald kuningas oli huomannut lappalais-naisen petoksen, suuttui hän niin, että karkoitti luotaan kaikki pojat, jotka tämä oli hänelle synnyttänyt, eikä tahtonut enää nähdä heitä. Mutta kolmas heistä, Gudröd Loistava, lähti kasvatusisänsä Kvinin Tjodolvin puheille ja pyysi tätä tulemaan hänen kerallaan kuninkaan luo, sillä Tjodolv oli kuninkaan hyvä ystävä. Sitten he lähtivät, ja saavuttuaan myöhään eräänä iltana kuninkaan luo he istuutuivat penkin alimpaan päähän ja pysyttelivät piilossa. Kuningas asteli permannolla ja tarkasteli lautsoja; mutta hänellä oli parhaillaan kestit ja sima oli sekoitettua. Silloin hän virkkoi hymisten nämä sanat:

"Monta on nyt simanjuojaa urhoa harmaapäistä saapunut tänne. Miksi teitä on liian paljon?"

Tähän vastasi Tjodolv:

"Päässä ol' iskut meillä, kalpain kisoissa saadut viisaan valtiaan kanssa. Silloin ei liikoja ollut."

Tjodolv otti hatun päästään, ja kuningas tunsi hänet ja otti hyvin vastaan. Silloin Tjodolv pyysi, ettei kuningas halveksisi poikiaan: "mielellään he olisivat parempaa äidinsukua, jos sinä olisit heille sellaisen antanut". Kuningas lupasi sen ja pyysi häntä pitämään Gudrödin luonaan, niinkuin tämä ennenkin oli ollut; mutta Sigurdin ja Halvdanin hän käski lähteä Ringeriikiin ja Ragnvaldin Hadelantiin. He tekivät niin kuin kuningas määräsi, ja kaikista tuli urheita miehiä ja aseiden käytössä hyvin harjaantuneita. Harald kuningas eli nyt levossa omassa maassaan, ja siellä vallitsi hyvä rauha ja vuodentulo oli runsas.