Hänen tehtävänsä eivät juuri olleet kovin vaikeita, mutta kaikki oli hänelle kuitenkin uutta, ja ponnistuksistaan huolimatta hänen oli vaikea ymmärtää, että työ oli tehtävä määrätyssä järjestyksessä ja määrättyyn aikaan. Osastohoitajattaren vaatimukset tuntuivat usein kovin vaikeilta täyttää, ja jopa hänen "hyvä ystävänsä" itsekin saattoi joskus olla ankaran näköinen, kun hän yllätti Iidan tomuharjaan nojautuneena vaihtamasta mielipiteitä vaimojen kanssa salissa, joka vielä myöhään päivällä ei laisinkaan ollut siivottu.
Usein tunsin, pisto sydämessä, miten Iidan ja minun välinen suhde muuttui. Oltuani tähän asti hänen ystävänsä, tuli minusta "emäntä", jota peljätään ja totellaan. Mutta hän oli kuitenkin kiintynyt minuun ja tunsi kiitollisuutta muistellessaan sitä, mikä oli ollut. Ja kun hänellä oli ollut vapaa sunnuntai, saatoin aina olla varma siitä, että pöydälläni oli kimppu sinivuokkoja, valkovuokkoja, kevätesikoita, viheriöitä puolukanvarsia tai jotain muuta, joka osoitti, että Iida oli ollut ulkona, eikä ollut unohtanut minua, Mattinsa ystävää.
Ja niin kului kesä ja Iida Saarinen suoritti vaivoin työnsä, eikä suinkaan loistolla, mutta sentään välttävästi. Me kutsuimme häntä Sven Tuuvaksi ja pidimme hänestä, vaikka olimmekin saaneet luopua toiveesta saada hänestä milloinkaan mallisiivoojaa.
Mutta sitten eräänä päivänä kävi luonani muutamia hänen työtovereistaan.
He olivat kunnollisia ihmisiä, he sanoivat. Jos kohta he olivat vain siivoojattaria, olivat he kuitenkin eläneet säädyllisesti, ja sentähden heidän oli aivan mahdotonta asua sellaisen kuin Iidan kanssa.
Iida rukka! Hän tunnusti heti, kun kutsuin hänet puheilleni. Kyynelvirtojen valuessa hän vakuutti, että se ei ollut hänen syynsä. Hän ei voinut sitä auttaa. Oli aina kuin hän aivan kadottaisi oman tahtonsa ja hänen täytyisi tehdä, mitä muut tahtoivat. Hän oli täysin passiivinen kuten ennenkin.
Niin, minulla ei ollut tässä tapauksessa valitsemisen varaa. Sanoin hänelle, ettei hän enää saisi jäädä sairaalaan, vaan että hänen täytyi hakea itselleen toinen paikka. Mutta pyysin hänen samalla muistamaan, että minä olisin aina hänen ystävänsä, jonka puoleen hän saattaisi kääntyä, jos hänellä oli vaikeuksia.
Ja niin Iidan toimi sairaalan siivoojattarena oli päättynyt, mutta minä sain kuitenkin tavan takaa tietoja hänestä.
Hänellä oli nimittäin tapana tulla joskus luokseni kertomaan, miten hänellä nyt oli. Hän oli aina siististi ja huolellisesti puettu, ja hänen tukkansa oli aina yhtä sileästi ja kireästi vedetty kuin ennenkin. Hän pani ansionsa säästöpankkiin ja oli iloinen ja ylpeä siitä, että ne kasvoivat.
Mutta sitten hän eräänä päivänä muutti paikastaan, ja minä kadotin hänet näkyvistäni.