Mitähän hän mahtoikaan kuiskata pienen lapsen korvaan painaessaan kasvonsa hänen vaaleakiharaista päätään vastaan? Kenties hän pyysi anteeksi jonkun puolesta, joka tahtomattaan oli lasta kohtaan rikkonut, ehkä hän rukoili Jumalan siunausta pienelle hyljätylle lapsi raukalle. Kenkään ei tunne niitä hiljaisia viestejä, jotka tällä hetkellä kulkivat näiden kahden välillä. Mutta kun hän vihdoinkin, pantuaan Leslien takaisin pieneen sänkyynsä, nousi lähteäkseen, oli hän kuolonkalpea ja horjui niin, että toisen naisen täytyi häntä käsin tukea.
Ja siinä kaikki, mitä Leslie raukka sai tietää niistä ihmisistä ja siitä maailmasta, johon hän oikeastaan kuului. Se kova laki, jonka nimi on "ihmisten tuomio", riisti häneltä oman äitinsä, ja äidiltä sen pienen lemmikin, jonka suloinen läheisyys olisi antanut hänelle takaisin osan sitä onnea, jota hän ennen oli kokenut.
Kun Leslien jalkojen leikkaus oli tapahtunut, joutui hän lastenkotiin, jossa ehkä moni muukin sotalapsi löysi turvapaikan, ja jonka näille pienille raukoille täytyi korvata onnellinen koti ja hyvät, hellät vanhemmat.
Georgie
Sinertävän kalpea iho, jonka alta suonien verkko selvästi näkyi, sääret ja käsivarret kuin luurangolla, ja vatsa pöhöttynyt, katse sammunut ja hengitys läähättävä.
Sellainen oli ulkonainen kuva Georgiesta yhdeksänkuukautisena, kun hänet eräänä syysiltana toivat sairaalaan hänen arvoisat vanhempansa, joista isä oli 17 ja äiti 15 vuoden ikäinen.
Näin aikaiset avioliitot eivät Englannissa kuulu laisinkaan harvinaisuuksiin, ja Georgien vanhemmat oli kyllä pappi asianomaisesti vihkinyt.
Pieniltä ja miltei keskenkasvuisilta he kuitenkin näyttivät, eivätkä he myöskään olleet jättäneet vahvaa ruumiinrakennetta perinnöksi pojalleen, jonka hento elämä nyt lepatti kynttilänliekin tavoin. Hänellä oli nimittäin ankara keuhkotulehdus. Georgie raukka, me peitimme hänet varovasti pieneen, valkoiseen sänkyyn ja vakuutimme vanhemmille, että hän saisi parhaimman mahdollisen hoidon.
Ja sitten alkoi taistelu Georgien elämästä, taistelu, josta tuskin uskalsimme odottaa voittoisaa tulosta, mutta jossa saimme parhaimman liittolaisen Georgiesta itsestään. Sillä hän oli miltei peloittavan viisas, ja hänen aivonsa, jotka olivat suljetut pääkalloon, jonka laki ei tahtonut kasvaa umpeen, näyttivät työskentelevän paljon paremmin kuin toisen samanikäisen lapsen.
Hyvin pian hän tottui vetämään ylös paitansa ja työntämään syrjään sänkyvaatteet, kun kääre oli pantava. Hän seurasi katseellaan omaa hoitajatartaan, minne tämä menikin, ja nälissään hän ei toisten lasten tavoin huutanut, vaan kohdattuaan hoitajattaren katseen hän hyvin arvokkaalla ja kuvaavalla liikkeellä vei käden suuhunsa. Nopeasti hän myöskin oppi käyttämään happikaasukonetta, ja kun hän tunsi hengenahdistusta, saattoi nähdä pienen luurankomaisen käden hapuilevan koneen imuketta, jonka hän sitten huolellisesti vei suuhunsa.