Ja niin hän tuli sitten joka yö ja katseli sinnepäin, missä hänen lemmikkinsä, hänen köyhän elämänsä auringonsäde lepäsi, ja sitten hän palasi takaisin kapakkaan tarjoilemaan sen juopuneille vieraille enemmän väkijuomia.
Kolme viikkoa Blanchen kärsimykset kestivät. Sinä yönä, jona hän kuoli, oli hän jo illalla niin heikko, että hoitajatar päätti antaa kasvatusisän tulla hänen luokseen.
Lapsi raukka makasi puoleksi horroksissa, kun Nurse vei vanhuksen hänen vuoteensa luokse, mutta kun valo sytytettiin, avasi hän silmänsä. Ja ken tämän näki, ei koskaan voinut unohtaa sitä katsetta, jonka lapsi loi näihin vanhoihin ryppyisiin, vuoteensa yli kumartuneisiin kasvoihin. Hänen silmissään ilmeni sellainen voitonriemuinen onni, kun hän ojensi käsivartensa ja kietoi ne vanhuksen kaulaan, että hoitajatar ei voinut sitä katsella, vaan kääntyi pois, kun Blanche sen vanhan ystävän sylissä, jolle hän oli antanut nelivuotiaan sydämensä kiitollisuutta uhkuvan rakkauden, onnellisena siirtyi ikuisuuteen.
Vakuutuslapsi
"Nurse", sanoi yövahtimestari, "lastenosastolle on tuotu uusi lapsi. Se on vakuutuslapsi", lisäsi hän hiljemmin ja katsoi merkitsevästi minuun.
Oi, tiesinhän niin hyvin, mitä se merkitsi. Meillä oli ollut niin monta sellaista pientä raukkaa, jotka kuolevina tuotiin meille, jotta vanhemmat saisivat sairaalasta kuolintodistuksen — jotta sitten saisivat nostaa henkivakuutuksen. Sentähden en suinkaan mennyt kevein sydämin uutta potilasta vastaan, koska hyvin tiesin, että se teko, joka nyt yön pimeydessä suoritettiin loppuun, varmasti kuului niihin, jotka eivät sietäneet päivänvaloa.
Kun sain lapsen syliini ja tunsin, miten kylmät ja jäykät sen pienet jäsenet olivat, oli ensimmäinen ajatukseni, että vanhemmat tällä kertaa olivat tulleet vähän liian myöhään, ja että heidän uhrinsa jo oli kuollut. Lähempi tutkimus osoitti kuitenkin, että lapsi vielä hengitti, vaikkapa hyvin heikosti. Mutta ylen laiha, äärettömän likainen ja huonosti hoidettu tuo pieni raukka oli.
Sillä aikaa kuin oppilas juoksi hakemaan kuumia pulloja ja lämmintä vettä kylpyä varten, istuin minä lapsi sylissäni ja koetin saada vanhemmilta lähempiä tietoja.
He ilmoittivat nimen ja osoitteen. Lapsi oli viime viikkoina ollut kivulloinen ja laihtunut. Mutta eihän sille mitään voinut, ja mitäpä apua olisi ollut lääkärille menostakaan. Johnnie kuolisi tietysti samoin kuin Rosie ja Mary ennen häntä.
"Ja eihän siinä ole mitään suremista", sanoi isä, jonka epävarmat liikkeet ja viinalle tuoksahtava hengitys ilmaisivat, missä hän viimeksi oli oleskellut. "Köyhien elämä ei ole niin helppoa, ja lapsille on kyllä paras kuolla aikaisin ja päästä pois kurjuudesta."