Siihen tarvittiin kirjoja.
Hänen pieni kirjavarastonsa oli kyllä ystävien lahjoista kasvanut, mutta sitä vielä lisätäkseen täytyi hänen voida hankkia rahoja, keksiä joku keino ansaitakseen niitä.
Silloin hän rupesi ompelemaan korutöitä, ja kaiken, minkä ansaitsi, hän käytti juuri kirjoihin. Minulla on vielä jäljellä monta Väinön ahkerien käsien ompelemaa liinaa, verhoa, pielusta, enkä voi liikutuksetta katsella näitä hänen valmistamiaan töitä. "Tädin täytyy suoda virheet anteeksi, poikahan se vain on ne ommellut", oli kerran kirjoitettuna hänen antamaansa joululahjaan, mutta anteeksiantoa ei tarvittu. Kaikki, mitä Väinö ompeli, oli täysipitoista.
Niihin aikoihin perustettiin n.s. Pohjoismainen Kustannusliike, joka julkaisi halvasta hinnasta etevien kirjailijoiden teoksia. Väinö asettui liikkeen Suomessa toimivan asiamiehen yhteyteen myydäkseen pienestä palkkiosta yhtiön kirjoja siinä pitäjässä, jossa hän asui. Halu tutustua hyvään kirjallisuuteen levisi siten paikkakunnalla Väinön ansiosta, vaikka tämä itse oli saanut vain vähän kouluopetusta. Väinön oma pieni kirjasto kasvoi samalla, sillä kaikki kirjanvälityksellä ansaitsemansa rahat hän käytti kirjojen ostoon. Niitä hän rakasti. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä, miten varovaisin, melkeinpä hyväilevin käsin hän kosketti näitä rakkaita ystäviään. Ja jos hän joskus lainasi kirjan toiselle, hän oikein pelkäsi, ettei sitä pideltäisi niin hyvin kuin sen sisällys ansaitsi.
Aikaa myöten hankittiin kirjahyllykin, mutta kun kirjavarasto yhä kasvoi, mahtui vain pieni osa niistä hyllylle. Vain rakkaimmat kirjat koristivat seinää, muut oli mitä suurimmalla huolella pinottu laatikkoihin. Ne otettiin esille vasta Väinön kuoleman jälkeen, sillä hän oli toivomuksenaan lausunut, että hänen ystävänsä, ylihoitajatar, saisi ne käyttääkseen vapaan harkintansa mukaan. Tämä lahjoitti ne siihen sairaalaan, toiselle sisätautiosastolle, jossa Väinöä hoidettiin hänen viimeisen sairautensa aikana ja jossa yksi hänen vanhimmista ystävistään, Lastensairaalan hoitajatar, nyt oli ylihoitajattarena. Lähes 300 nidettä käsitti se kirjasto, jonka köyhä, oppimaton N—lan poika oli vähäisillä varoillaan saanut kokoon. Varmaan hänelle olisi iloksi tietää, että hän lahjallaan on voinut lyhentää toisten sairaitten yksitoikkoista oloaikaa sairaalassa ja ehkä herättää heissä uusia aatteita ja hyviä harrastuksia sellaisena aikana, jolloin mieli on altis vaikutteille. Kokoelma sisälsi nimittäin vain mitä parhaiten valittuja kirjoja. Niiden joukossa ei ollut ainoatakaan, joka olisi ollut n.s. roskakirjallisuutta.
Kirjaostoksissa auttoi häntä usein hänen parantola-ystävänsä Aarne jolla nyt oli hyvät kasvatusvanhemmat ja jonka kanssa ystävyyssiteet vuosi vuodelta yhä lujittuivat.
Väinöllä oli, kuten jo on sanottu, erinomainen vaikutus nuorempiin. Hän oli oikeastaan, luulisin, syntynyt kasvattajaksi. Aarne tunsi voimakkaasti sen hyvän vaikutuksen, mikä hänen vanhemmalla ystävällään oli häneen. Mutta se poika, jonka kasvatus tuli Väinön varsinaiseksi vapaaehtoiseksi tehtäväksi, oli talon nuori kasvattipoika, Torsten. Kun Väinön kirurgilaisystävä kävi häntä tapaamassa, hän todellisella ylpeydellä kertoi "pikku toveristaan" toivoen, että Torstenista, joka oli nuori ja sekä ruumiillisesti että henkisesti lahjakas, tulisi se, miksi Väinö itse olisi toivonut tulevansa, ja täyttäisi kaiken sen, mitä Väinö oli uneksinut, mutta mitä hän ei ollut voinut toteuttaa. Hänen piti teossa toteuttaa kaikki ne periaatteet, jotka Väinö oli asettanut sekä hänen että oman elämänsä johtotähdiksi.
Nämä periaatteet olivat hyvin yksinkertaiset: Hän ei koskaan saisi juoda, tupakoida eikä kiroilla. Hänen pitäisi olla oikeamielinen eikä koskaan itsetietoisesti tehdä kenellekään vääryyttä. Hänen tulisi säästäväisyydellä hoitaa omaisuuttaan ja muistaa, että kaikki omaisuus oli vain lainaksi annettu ja että siitä oli kyettävä tekemään tili omantuntonsa tuomioistuimen edessä.
Väinö, joka itse oli saanut niin paljon aikaan pienillä tuloillaan, kehoitti aina nuoria ystäviään säästäväisyyteen ja hän säilytti itse Torstenin, samoin kuin luullakseni Aarnenkin, säästöpankkikirjaa. Hän oli saanut heidät tekemään säästöjä ja hän seurasi suurella mielenkiinnolla heidän pienten pääomainsa kasvamista. Ja hän oli ankara arvostelija, kun oli kysymys rahojen otosta pankista.
Hänen ilonsa pienestä toveristaan, josta näytti tulevan kelpo mies, sai äkkiä järkyttävän lopun.