Mutta, kuten jo sanottu, suljettu sydän ei avautunut veljelle, vaan pysyi kylmänä tämän kuolemaan saakka.
Voi Martta, Martta! Sinä, joka suljetuin silmin kuljit rikkaan sydämen ohi, jonka lämmöstä itsekin olisit voinut saada runsaan osasi, ehkä sinä kerran ymmärrät, mitä sinulta on jäänyt saamatta. Ehkä kerran, kun omassa kodissasi suljet esikoisesi syliisi, tulet ymmärtämään äidinrakkauden suuren salaisuuden, ja silloin ehkä lähetät kaipauksen ja myöhäisen katumuksen ajatuksen sen veli raukkasi luo, jonka melkein koko lyhyen elämänsä ajan täytyi kärsiä rakkauden ja hellyyden puutetta ja joka sinun taholtasi sai kokea vain kylmyyttä ja ymmärtämättömyyttä.
Mutta jos tämän tunnet, Martta, silloin hän kuitenkin on tehnyt jotain puolestasi. Hän on osaltaan ollut avaamassa sydäntäsi, ja hänen henkensä varmaan iloitsee siitä, että hän sielujen voittajana ja niiden ongelmien ymmärtäjänä lopulta on voittanut sinutkin.
Voi hyvin ymmärtää, että nämä vaikeudet, sen jälkeen kuin ensimmäinen häikäisevän onnen tunne äidin tapaamisesta oli lauennut, vaikuttivat lannistavasti Väinön ylen herkkiin hermoihin ja veivät hänet vastakkaiseen äärimmäisyyteen.
Tämän raskaan mielialan vallassa hän kirjoitti vanhemmalle ystävälleen epätoivoisia kirjeitä, jotka saivat tämän levottomaksi suojatti raukkansa puolesta. Eräässä näistä kirjeistä hän sanoo tuntevansa, että hän on vain taakkana, ja että jos tuottaa huolta ja kärsimystä niille, joita rakastaa, ja jos häiritsee rauhaa heidän kodissaan, olisi hänen mielestään oikeutettu vapaaehtoisesti poistumaan elämästä.
Jo aikaisemminkin hän oli joskus kirjeissään kosketellut sitä käsitystään, että ihminen, joka ei voi olla miksikään hyödyksi itselleen eikä muille, on oikeutettu tekemään itsemurhan. Nyt hän monesti palasi samaan asiaan ja se, joka näissä asioissa oli hänen uskottunsa, yritti parastansa johtaakseen hänen ajatuksensa toiseen suuntaan.
Lopulta ystävä luulikin keksineensä keinon. Hän kirjoitti Väinölle ja kertoi hänelle toisesta nuorukaisesta, joka oli taistellut valkoisella rintamalla ja sodassa saanut vamman selkäytimeensä, niin että hän, samoin kuin Väinökin, nyt oli iäkseen halvautunut. Hän pyysi Väinöä huolehtimaan tästä invaliidista, joka varmaan tarvitsi apua ja rohkaisua, sekä kirjoittamaan ja kertomaan hänelle, mitenkä tällaisista kovista koettelemuksista huolimatta voi tyydyttävästi järjestää elämänsä.
Väinön vastaus oli hänelle ominainen, ja kun se osoittaa, että hän sydämessään oli tietoinen ystävänsä vaikuttimista, jäljennän sen tähän:
"Sydämelliset kiitokset ystävällisestä kirjeestä, jossa Täti osoittaa olevansa parantumaton. Tässä minä kirjoitan paksuja tukkuja synkkämielisyyteni, itsekkäisyyteni ja sisäisen tyhjyyteni painostamana, eikä siitä ole muuta seurausta, kuin että Tädin mielestä nämä ominaisuudet ovat erikoisen sopivia tuottamaan lohdutusta toiselle toivottomalle.
"Ei voi puhua järkeä Tädin tapaisille naisille, sillä tuskin he ovat saaneet toisen onnettoman hiukan rauhoitetuksi, kun he jo samassa ovat tarttuneet toiseen, Kuopion takaiseen raukkaan. Ja sitten heidän mielestään sokea on sopiva taluttamaan toista sokeata, sosialisti valkoista, järki-ihminen sellaista, joka ehkä on uskonnollisessa kodissa kasvatettu.