"Juo", sanoi hän ja ojensi hänelle kypärän. "Tahi jos sinulla on nälkä, niin ota tämä kourallinen viikunoita, jotka juuri tänä päivänä olen poiminut Kolonoksen kauniisti viheriöivän Demeterin poltetun temppelin äärestä."
Nainen pyyhkäisi otsaansa. Tuo kirkas, pyöreä ääni täytti hänet elämällä ja ikäänkuin valoi verta hänen muistiinsa.
"Meedialaiset?" kysyi hän. "Meedialaiset?"
"Niin. Meedialaiset ovat täällä vielä", vastasi vanhus. "Niitä vilisee Faleronin rannalla, katsellen laivojansa, jotka purjehtivat kohden Salamista. Siellä on taistelu tapahtuva — jospa Themistokles johtaisi sen voittoon! Linna tässä päällämme on autio. Tuli on syönyt mitä saattoi. Minä seisoin palopaikoilla ja katselin merelle. Laivat työntyivät laumana kohden Salamista, niinkuin lokit kohden pesimäpaikkojaan. Ne ovat teroittaneet nokkansa. Laivankärjet välähtelevät ja uppoavat laivankylkiin. Suurkuningas asettuu istumaan Faleronin rannalle, kirjurit ympärillänsä, ja on katseleva persialaisten urotöitä."
Vanhus istuutui kaivonreunalle ja joi Athenen kypärästä. Kumpikin he kuuntelivat kauan ääneti, mutta ei hiiskahdustakaan tullut ulkoapäin ja vain klepsydran veden solina kuului hiljaisessa luolassa.
"Sano minulle, kuka olet, Ateenan nainen", sanoi hän vihdoin.
"Minä en ole Ateenasta", vastasi hän. "Mutta ei kukaan Lakedaimonissa enää muista minun nimeäni."
"Kuinka sitten olet tullut tänne Eurotaan rannoilta?"
"Pyhyydenloukkauksen tähden lähdin maastani. Vuosikaudet olen palvellut jumalatarta tuolla ylhäällä. Päivin ja öin vartioin hänen pyhää lamppuansa ja pelastin sen persialaisten käsistä. Tuossa on lamppu, niinkuin näet."
"Sinä olet hyvin palvellut jumalatarta. Mikä on pyhyydenloukkauksesi?"