Hermofantos sanoi hiljaa:
"Se on niinkuin veljeysvyö kahden ihmisen välillä, jotka toisillensa lupaavat samaa."
Nainen nyökkäsi, käänsi suikaleen helmassansa ja luki silmät suljettuina: "Minä Nikarete, lakedaimonilaisen Kleombrotoksen tytär, vannon Artemiin pyhäkön ääressä, että otan miehekseni arkadialaisen Narkissoksen, Eufranorin pojan… Jumalatar on kuullut sen", lisäsi hän kuiskaten itkevin äänin.
Kyyneliä tippui hänen silmistänsä. Hän tarttui rintoihinsa ja änkytti:
"Tämän vyön sinä löysit Thermopylaista?"
Hermofantos vastasi:
"Nikarete, hänen oikea kätensä pusersi sitä hänen sydäntänsä vasten."
Ääneti he istuivat yhdessä käsi kädessä. Tunnit kuluivat. Hermofantos tunsi itsessänsä, milloin aurinko laski, hapuili ulos ja haki hetkisen perästä Nikareten.
He nousivat ylös, jotta saattoivat katsella yli Akropoliin. Kuului melua ja pauhua Faleronista. Miehiä tuli juosten ja hyökkäsi ylös propylaioja. Eräs ateenalainen juoksi aukean poikki, paiskasi persialaisen kilven vasten särkyneitä pylväitä ja vuodatti voittohuutoonsa koston ja lohdutuksen sanoman jumalattarelle:
"Voitto! Voitto! Meedialaiset Salamiin edustalla tuhottu —
Eleusiista hamaan Psyttaleiaan. Voitto! Salamis! Voitto!"