Narkissos kuunteli pää kumarassa ja vaipui mietteisiinsä. Hermofantos oli jo pitkän aikaa ollut vaiti; mutta kun Narkissos vihdoin nosti katseensa ja tapasi toverinsa suuret säteilevät silmät, vastasi hän laskemalla kätensä hänen käteensä. Hermofantos painoi hänet sydämellensä.
Kumma lämpö virtasi läpi Narkissoksen olemuksen, hän painautui vanhusta vastaan ja Hermofantos pusersi molemmat kätensä hänen päänsä ympäri ja painoi suudelman hänen kiharalle tukallensa.
"Nouse ja käykäämme vielä kerta Hadeksen asunnoissa."
He olivat jälleen luolassa salaperäisen pimeyden kuilun edessä. Mutta nyt ei Narkissos enää tuntenut sieltä tulevaa ruumiinhajua. Hänen päänsä lepäsi vasten Hermofantoksen olkapäätä, ja hän hengitti nauttien tuon auringon karaiseman ruumiin tervettä säteilyä, joka tuoksui niinkuin ajuruoho tuulen raikkautta.
Hermofantos katseli kallionhalkeamaan ja lausui hitaasti syvään hengittäen:
"Isä Hades, minulla ei ole hunaja- eikä maitouhria sinulle tuotavana. Oi sinä, joka kerran oikeudellasi otat haltuusi meidät, jotka edessäsi seisomme, kuule lupaus, jonka sinulle teemme. Ei tule iltaa, jolloin en odottaisi, että sinä unessa tulet ja kutsut minua, eikä aamua, jona en itselleni sanoisi: tänään näen viimeistä kertaa päivän valkeuden ja ennen iltaa olen varjo kaikkien niiden joukossa, jotka ennen minua ovat luoksesi tulleet. En koskaan ole kieltänyt velkaani sinulta. En koskaan ole tahtonut piileskellä kuolemaa. Olen etsinyt vaaraa sekä skyyttien että persialaisten keskeltä. Katso, tässä minun vasemmassa kädessäni on kolme kangistunutta sormea, joita sinä kerran olet koskettanut — minä vedin saakilaista jousta, niin että jänne katkesi, ja oman käteni hermojänne katkesi samalla kertaa. Ojennan sinulle pelotta oikean käteni enkä kammo astua sinun valtaistuimesi eteen, vaikkapa ikuinen kylmyys sieltä huokuukin jäistä kammoansa. Viittaa valtikallasi, kutsu, niin tulen. Mutta tähän nuorukaiseen, jolle olen antanut nimen, minä sidon elämäni langan. Anna hänellekin vahvistava oppisi, että hän ei pelkäisi. Minä vihin hänet Hellaan maan huomaan. Minä vihin hänet karkaisemaan sieluansa ja ruumistansa ja vihaamaan vain yhtä — sitä, joka idästä tulee, ja joka ei edes sinun pyhyyttäsi pyhänä pidä. Onnellisesti on Hellas torjunut hänen ensimmäisen hyökkäyksensä. Mutta rauhaamme kuulemme, kuinka hän varustelee ja hautoo kostoa. Jos hän joskus pääsee Eleusiin seutuun, niin hän täyttää sinun kuilusi kallionlohkareilla ja koettaa kivittää maanalaista valtakuntaasi. Mutta se Hellas, joka on ollut, on maailma jalkaimme alla, ja vainajat vahvistavat perustuksen, jolla me seisomme. Persialaisten jalkain alla se on tuntuva pettävältä. Sinun valtaistuimesi edessä, Hades, kaikuu rukoukseni ja tervehdykseni menneille polville. Myös Narkissos tervehtii sinun kauttasi edellänsä menneitä ja lupaa tulla heidän luoksensa, sellaisena että rohkenee katsoa heitä silmiin, koska ei ole pettänyt sitä maata ja sitä taivasta, jonka he hänelle perinnöksi jättivät. Hengitä vain hänen kasvoihinsa, sillä sinun henkäyksesi vahvistaa, ja hän kulkee joka päivä kuolema silmäinsä edessä hymyillen, kun sinun tulesi on hänen poskensa karaissut. Suo minun ja hänen silmäinsä avautua näkemään iäisyyden salaisuuksia, jollet ennen, niin ainakin sillä hetkellä, jolloin meidät kutsut. Nikarete, tyttäreni, näe pimeydessäsi poikasi kirkas valkeus, hänen, joka vielä elävien mailla kulkee. Eufranor, ystäväni, katso, minä otan sinulta Narkissoksen, ainoan poikasi, ja lupaan vastata sinulle hänestä. Voi hyvin Hadeksen majoissa! Me yhdymme, yhdymme, yhdymme."
XVII.
Spartalaiset häät.
Narkissos kulki Hermofantoksen mukana Spartaan ja tuli hänen pojakseen, ja hänelle luovutettiin hänen perintömaansa, niin että helootit sitä hänelle viljelivät. Senjälkeen vanhus jälleen lähti vaellukselleen.
Narkissos otettiin syssitioihin. Mutta se kulta, mikä hänellä vuosikausia oli ollut tallessansa, piti hänen jättää valtion rahastoon. Ei yksikään Spartan mies saanut omistaa hopeaa tahi kultaa — vain rautarahoilla piti hänen maksaa elämänsä tarpeet. Hänen tukkansa leikattiin eikä enää senjälkeen saanut kasvaa pitkäksi. Karkea, värjäämättömästä villasta tehty ihokas jätti käsivarret ja jalat aivan alastomiksi. Sateessa ja myrskyssä ja auringon helteessä oli hänen käyttäminen vain sitä.