"Tuolla, sinä kuningasten kuningas. Sinä kuljetat joka paikassa kahta vihollistasi mukanasi. Kokoa vielä enemmän laivoja, kutsu palvelukseen vielä suurempia sotalaumoja — ja vihollisesi kasvavat sitä mukaa. Vapise ja pelkää hirvittävän suuria merivoimiasi. Sillä jos Ahriman nostaa pahan myrskyn, niin et Aasian etkä Europan rannoilta löydä kyllin suurta satamaa niitä pelastaaksesi. Laivastosi on musertava sinut. Ja sitten maasotavoimasi, jonka huomenna annat hyökätä vihollismaahan —, niin, sitä ei mikään sotajoukko lyö, vaan se lyö itse itsensä. Se kuljettaa nälänhätää mukanansa omissa riveissänsä. Ihmiset ovat aina olosuhteiden alaisia eikä päinvastoin. Sotajoukkosi on tuhoava itsensä. Se on itsessänsä voittamaton, senvuoksi se on kaatuva omaan voimaansa."
Xerxes oli lähellä suuttumusta. Hän sysäsi Artabanosta keveästi rintaan sauvallansa ja lausui:
"Jos esi-isämme olisivat olleet niinkuin sinä, niin ei Persian valtakunta nyt olisi niin voimakas. Älä pelkää saavasi nähdä nälkää, kun meillä itsellämme on kaikki elämämme tarpeet ja kun sen lisäksi käymme taisteluun maataviljelevää kansaa vastaan hedelmällisiin seutuihin, emmekä hedelmättömiä erämaan valtoja vastaan."
Artabanos vastasi:
"En minä, suuri kuningas, pelkää nälkää. Ja jos sinulle neuvoja annan, teen sen hyvässä tarkoituksessa, sillä ei kukaan tunne loppua alussa. Hanki joka tapauksessa itsellesi voitto omien kansojesi voimilla äläkä helleeneillä, jotka ovat joukkoihisi karanneet. Minä häpeän, suuri kuningas, täällä sinun seurueessasi, vieläpä juuri tällä paikalla, itse valtaistuimesi ympärillä nähdä miehiä, jotka ovat isänmaansa kavaltaneet. Yksinpä siltasikin on helleeni Harpalos rakentanut. Karkoitettuja ja maanpakoon ajettuja, Spartan ja Ateenan tyytymätöntä ainesta, kokoontuu luoksesi, sinun sotaretkesi kautta he toivovat voittavansa itsellensä etuja ja saavansa takaisin menettämäänsä vaikutusvaltaa. Heidän näkemisensä on herättävä heidän kansalaisissansa inhoa. Älä käytä miehiä, jotka omaa etuansa tavoitellen tahtovat tuottaa orjuutta isiensä maalle. Sillä sellaiset miehet eivät koskaan voi tuottaa meille hyötyä."
Xerxeen päästä olivat vähitellen sedän puheen aikana höyryt hävinneet; hän nousi kärsimättömänä ja puhkesi puhumaan:
"Artabanos, minä kiellän sinua sanomasta joonialaisia kavaltajiksi sen vuoksi, että he ovat liittyneet minuun oikeata asiatani puolustamaan. Heidän puoleltansa minun ei tarvitse pelätä minkäänlaista uskottomuutta. Sillä he jättävät vaimonsa ja lapsensa meidän valtakuntaamme. Ja oikeutettu suuttumus niihin oloihin, joista he ovat paenneet, teroittaa niiden aseet, joita sinä sanot pettureiksi. Se siitä. Mies, jolla on niin katkera epäilys kuin sinulla, ei sovi sotaanlähtijäksi. Mene sinä siis, Artabanos, takaisin Susaan ja puolusta taloani ja minun kuninkaankaupunkiani, kunnes tulen takaisin. Poikasi seuraavat minua. Mutta ota sinä tämä sauva ja riennä kotiin."
Artabanos otti sauvan ja meni: "Vielä minä elän, herra!" olivat hänen viimeiset uhmaavat sanansa.
… Aurinko laski, kun Xerxes ajoi leiriinsä. Sitä ei täällä Aasiassa ympäröinyt mikään valli, vaan yksin kuormastovaunujen lukematon joukko. Kärryjä suurin, nastoilla varustetuin pyörin seisoi aisat pystyssä niinkuin yhtenäinen sarja etuvarustuksia.
Suurkuninkaan vaunut ajoivat sisään eteläisestä portista. Vartijat heittäytyivät kasvoillensa eivätkä nousseet, ennenkuin ne olivat jyristen kulkeneet ohi.