"Minä en huoli pettää itseäni. Ei meille apua tule. Haudoillemme se tulee. Etkö arvele, että täällä on oleva hyvä levätä, Narkissos?"
Nuori mies ei vastannut. Hän katseli honkasoihtuun, joka loi lepattavaa valoansa yli pienen suojan, missä vesialtaat poreilevat.
"Pane pois haarniskasi, Narkissos, ja pese itsesi. Meidän täytyy huuhtoa itsemme, persialaiset eivät puhdista ruumistamme. Muista vain käyttää voideastiatani huomisaamuna."
"Parempi jättää myöhempään, kuningas. Huomenna ei vielä ole oikea päivä."
"Sitä ei kukaan meistä tiedä. Etkö ole kuullut, seireenien huutoja tänä iltana lahdelta?"
"Ei siellä seireenejä ollut, kuningas; korppikotkia siellä oli. Ensi yönä ne saavat ruokaa. Persialaisethan antavat kaatuneensa korppikotkille."
"Minäpä nimitän niitä seireeneiksi. Minä olen kerran nähnyt suuren linnun, jolla oli pää kuin naisella. Kun vaimoni näin, luulin näkeväni saman olennon jälleen. Minä annan itseni mielelläni kuolonlinnun kuljetettavaksi, jos se minua hänen silmillänsä katselee. Mitä olet syönyt tänään, Narkissos?"
"Leipää nyt illalla, kuningas."
"Otappa osasi näistä viikunoista. Saatpa nähdä, että huomenna saamme parempaa ruokaa Alpenista. Ja enemmän aikaakin syömiseen."
Narkissos oli riisunut haarniskansa ja pyyhkinyt yläruumiinsa märällä vaatteella. Sitten hän verhoutui viittaansa ja söi hedelmät, jotka lakedaimonilaiskuningas hänelle tarjosi.