Sinun Johanneksesi.
— — —
On olemassa ero henkisen ja maallisen erotiikan välillä. Tähän saakka olen pääasiassa koettanut kehittää edellistä Cordeliassa. Minun persoonallisen läsnäoloni pitää muuttua toisenlaiseksi, se ei saa olla pelkkää säestävää tunnelmaa, sen tulee olla viettelevääkin. Olen näinä päivinä valmistanut itseäni alinomaan lukemalla tunnettua rakkautta käsittelevää kohtaa Platonin Faidroksesta. Se sähköistää koko minun olentoni ja on mainio alkuharjoitus. Platon ymmärsi sentään todella rakkautta.
— — —
Minun Cordeliani!
Roomalaiset sanoivat tarkkaavasta oppilaasta, että hän "riippuu opettajan suusta". Rakkaudelle on kaikki kuvaa, korvaukseksi on taasen kuva todellisuutta. Enkö ole ahkera ja tarkkaavainen oppilas? Mutta sinähän et sano sanaakaan.
Sinun Johanneksesi.
— — —
Jos joku toinen olisi Cordelian kehityskulkua ohjaamassa, olisi hän varmaankin liian rikkiviisas kysyäkseen muiden neuvoa. Kun minä sen sijaan keskustelen jonkun kihlatun kanssa asiasta, sanoo hän tavallisesti eroottisella paatoksella: etsin turhaan eroottisista tilanteista sitä loistokohtaa, missä rakastavaiset puhuvat rakkaudestaan. Silloin minä vastaan: Minua ilahduttaa, että sitä turhaan etsit, sillä se kohta ei lainkaan kuulu oikean erotiikan alaan, ei edes silloin kun lukee siihen kaiken mikä voi lisäksi kiinnostaa. Rakkaus on liian olennaista voidakseen puheessa päästä oikeuksiinsa, eroottiset tilanteet liian arvokkaita voidakseen saada sisältönsä pelkästä pakinasta. Ne ovat tyyniä, hiljaisia, varmoin ääriviivoin piirrettyjä ja kuitenkin kaunopuheisia kuin Memnon-patsaan musiikki. Eros elehtii, mutta ei puhu; tai mikäli hän niin tekee, lausuu hän vain arvoituksellisia sanoja, jotka ovat kuin kuvallista musiikkia. Eroottiset tilanteet ovat joko plastillisia tai maalauksellisia; mutta kahden ihmisen puhelu rakkaudesta ei ole plastillista eikä maalauksellista. Tavalliset kihlatut alkavat kuitenkin aina mokomalla pakinalla, joka sittemmin tulee koossapitäväksi langaksi heidän puheliaassa avioliitossaan. Tuo juttelu muutoin takaa, ettei heidän avioliitostaan ole puuttuva niitä myötäjäisiä, joista Ovidius puhuu: dos est uxoria lites.[Naisen myötäjäiset ovat torat.] — Ja jos välttämättä jonkun pitää puhua, on kyllin siinä, että yksi puhuu: Miehen on puhuminen, ja sen tähden on hyvä hallita joitakin niistä voimista, jotka olivat siinä vyössä, millä Venus hurmasi: kaunopuheisuuden ja suloisen imartelun lahja. — Tästä ei tietysti seuraa, että Eros olisi mykkä, tai että eroottisessa suhteessa olisi väärin keskustella, pääasia on vain, että keskustelu itse on eroottista eikä eksy kasvattaviin mietelmiin elinehdoista tms. ja että keskustelu oikeastaan on katsottava levoksi eroottisen teon jälkeen, ajanvietteeksi eikä suinkaan kaiken lemmenelämän huipuksi. Sellainen keskustelutapa, sellainen konfabulaatio on itse asiassa sangen jumalainen, ja minä puolestani en voi koskaan väsyä keskustelemaan nuoren tytön kanssa. Toisin sanoen, voin kyllä väsyä tyttöön, mutta en milloinkaan ylläpitämään keskustelua nuorten tyttöjen kanssa yleensä. Se on minulle yhtä mahdotonta kuin lakata hengittämästä. Se, mikä oikeastaan on ihmeellistä tuollaisessa keskustelussa, on vuoropuhelun rehevä rikkaus. Keskustelu pysyttelee maan pinnalla, sillä ei ole mitään varsinaista kohdetta, sattuma on sen liikkeiden laki — mutta ihmeen ihana on keskustelu itse ja sen seuraukset.
— — —