Johannes!
En kutsu sinua minun Johanneksekseni, sillä tiedän hyvin, ettet sitä koskaan ole ollut; olen saanut osakseni ankaran rangaistuksen siitä, että tuo ajatus kerran tuotti iloa sielulleni; ja kuitenkin nimitän sinua omakseni: viettelijäkseni, pettäjäkseni, vihollisekseni, murhaajakseni, onnettomuuteni syyksi, onneni haudaksi, kadotukseni kuiluksi. Kutsun sinua omakseni ja itseäni omaksesi, ja samalla tavalla kuin se kerran hiveli sinun korvaasi, joka ylevästi kumartui minun ihailevia sanojani kohti, samalla tavalla kaikukoon se nytkin, mutta kirouksena, ylitsesi, ikuisena kirouksena. Älä luule tarkoitukseni olevan sinua vainota tai aseistaa itseäni tikarilla lisätäkseni sinun pilkkaasi! Pakene minne hyvänsä, olen kuitenkin sinun, lähde maailman kaukaisimpaan soppeen, olen yhäti sinun, rakasta tuhansia muita, olen aina sinun, kuoleman hetkelläkin olen sinun. Jo se kieli, jota käytän sinua vastaan, todistakoon sinulle, että olen sinun. Olet pettänyt minut siten, että olet kaikkeni minulle, että olisin iloinen, jos saisin olla orjattaresi, sinun minä olen, sinun, sinun, sinun kirouksesi.
Sinun Cordeliasi.
— — —
Johannes!
Oli kerran rikas mies, jolla oli paljon karjaa, ja köyhä tyttönen, jolla oli vain yksi karitsa. Se söi hänen kädestänsä ja joi hänen maljastaan. Sinä olit se rikas mies, kaiken maallisen ihanuuden omistaja, minä olin se köyhä, minä, jolla oli vain rakkauteni. Sinä otit sen, sinä iloitsit siitä, silloin valtasi intohimo sinut ja sinä uhrasit sen vähän minkä minä omistin, omastasi et voinut uhrata mitään. Oli kerran rikas mies, jolla oli paljon karjaa, ja köyhä tyttönen, jolla oli vain yksi karitsa.
Sinun Cordeliasi.
— — —
Johannes!
Eikö ole enää mitään toivoa? Eikö sinun rakkautesi ole koskaan heräävä; sillä tiedän sinun rakastaneen minua, vaikka en tiedä, mikä minulle sen vakuuttaa todeksi. Minä tahdon odottaa, joskin aika käy minulle pitkäksi, odottaa, odottaa, kunnes olet väsynyt rakkaudessasi toisiin, silloin on rakkautesi minuun uudelleen nouseva ylös haudastansa, silloin tahdon sinua rakastaa kuten aina ennen, kiittää sinua kuten aina ennen, kuten muinoin, Johannes, kuten muinoin! Onko sinun kylmyytesi minua kohtaan, onko se sinun todellinen olemuksesi, oliko sinun rakkautesi, sinun rikas sydämesi valhetta ja epätodellisuutta, oletko nyt uudelleen oma itsesi. Ole kärsivällinen minun rakkauttani kohtaan, suo anteeksi että edelleen sinua rakastan, minä tiedän, että rakkauteni on sinulle taakka, mutta aika on tuleva, jolloin palaat takaisin Cordeliasi luo. Cordeliasi! Kuule tuo rukoileva sana! Cordeliasi, sinun Cordeliasi.