Kirottu sattuma! Koskaan en ole sinua kironnut sen tähden, että olet minulle näyttäytynyt, nyt kiroan sinut sen tähden, ettet laisinkaan esiinny. Vai onko se ehkä uusi keksintösi, sinä käsittämätön olento, kaiken hedelmätön äiti, ainoa jäännös, joka sinulle jäi niiltä ajoilta, jolloin välttämättömyys synnytti vapauden, jolloin vapaus antoi houkutella itsensä takaisin äidinkohtuun? Kirottu sattuma! Sinä minun ainoa uskottuni, sinä ainoa olento, jota pidän kyllin arvokkaana olemaan liittolaiseni ja vihamieheni, aina kaltaisesi muuttuvaisuudessa, kärsimättömyydessä, ainainen arvoitus! Sinä, jota rakastan sieluni koko kiintymyksellä, jonka mukaan kehitän itseäni, miksi et näyttäydy? En sinulta polvillani pyydä, en nöyrästi rukoile, että sellaisena tai semmoisina näyttäytyisit, sellainen rukous olisi epäjumalanpalvelusta eikä se olisi sinulle otollinen. Minä manaan sinut taisteluun, miksi et näyttäydy? Vai onko maailmankaikkeuden rauhattomuus kadonnut, onko sinun arvoituksesi ratkaistu, niin että sinäkin olet syöksynyt iäisyyden mereen? Kauhea ajatus, niin on siis maailma ikäväänsä jähmettynyt! Kirottu sattuma, minä odotan sinua. En tahdo sinua periaatteilla lannistaa tai, niinkuin narrit sanovat, luonteenlujuudella, en, minä tahdon sinut runoilla. Tahdon olla runoilija toisille; näytä itsesi, minä runoilen sinut, minä syön oman runoni, ja se on oleva minun ravintoni. Vai enkö ole sinun arvoisesi? Samoin kuin bajadeeri tanssii jumalan kunniaksi, samoin olen minä vihkinyt itseni sinun palvelukseesi; nopsana, kepeästi puettuna, notkeana, aseettomana kieltäydyn kaikesta; minulla ei ole mitään, minä en mitään tahdo, minä en mitään rakasta, minulla ei ole mitään mitä menettää, mutta enkö ole sen kautta tullut sinulle otollisemmaksi, sinä, joka kaiketi jo kauan sitten olet kyllästynyt ihmisiltä riistämään sitä, mitä he rakastavat, kyllästynyt heidän pelokkaisiin huokauksiinsa. Yllätä minut, ole valmis, otelkaamme keskenämme kunniasta. Suo minun nähdä hänet, suo minulle mahdollisuus, joka näyttää mahdottomuudelta, suo minun nähdä hänet manalan varjojen joukossa; minä noudan hänet sieltä, anna hänen vihata, ylenkatsoa minua, olla kylmä minua kohtaan, rakastaa jotain toista, minä en pelkää. Mutta liikuta näitä vesiä, lopeta tämä hiljaisuus. Surkeasti menettelet tällä tavoin näännyttämällä minut nälkään, sinä, joka kuitenkin luulet olevasi minua voimakkaampi.
— — —
6. pnä toukokuuta
Kevät tekee tuloaan; luonto puhkeaa ja nuoret tytöt näyttäytyvät ulkosalla. Päällysviitat asetetaan syrjään, kaiketi siis myöskin minun vihreäni. Se siitä seuraa, että tekee tuttavuutta tytön kanssa kadulla eikä seuraelämässä, missä heti saa tietää hänen nimensä, kotiväkensä ja asuntonsa sekä onko hän kihloissa. Viimeksi mainittu tieto on sangen tärkeä kaikille varoville ja vakaville kosijoille, joiden mieleen ei milloinkaan juolahda rakastua kihlattuun tyttöön. Sellaisella passinkäyttäjällä olisi varmaan kuolettavan ikävä minun asemassani; hän olisi tykkänään mennyttä miestä, jos hänen ponnistuksensa tiedonhankinnassa onnistuisivat ja hän saisi tietää tytön olevan kihloissa. Minua ei tuo kuitenkaan suuresti huoleta. Kihlaus on vain koomillinen este. En pelkää koomillisia ehkä traagillisia esteitä; ainoat, joita pelkään, ovat ikäviä. Vielä en ole saanut mitään tietoja, vaikka en suinkaan ole jättänyt yhtään keinoa koettamatta ja vaikka monta kertaa olen kokenut totuuden runoilijan sanoissa:
nox et hiems longaeque viae, saevique dolores mollibus his castris, et labor omnis inest.
[Yö ja talvi, pitkät tiet ja kaikenlaiset vastukset on kestettävä tässä rauhallisessa sodassa. Suom. muist.]
Ehkä ei hän asukaan kaupungissa, ehkä hän onkin maalta, ehkä, ehkä, voin tulla raivoihini kaikista noista mahdollisuuksista, ja kuta enemmän raivoan, sitä useampia mahdollisuuksia. Pidän aina varalla pienen rahamäärän voidakseni milloin hyvänsä lähteä matkalle. Turhaan etsin häntä teatterista, konserteista, tanssiaisista, kävelypaikoista. Se ilahduttaa minua tavallaan; nuori tyttö, joka paljon ottaa osaa tuollaisiin huvituksiin, ei tavallisesti ole tavoittelun arvoinen; hänessä ei tavallisesti ole sitä alkuperäisyyttä, joka on minulle conditio sine qua non. On parempi löytää Preciosa mustalaisten joukosta kuin niistä turhista huveista, joissa nuoria tyttöjä kaupitellaan — kaikessa viattomuudessa, jumala paratkoon, kuka sanoo muuta.
— — —
12. pnä.
Niin lapseni, miksi ette jäänyt rauhallisesti seisomaan porttikäytävään? Ei ole mitään moitittavaa siinä että nuori tyttö menee portin suojaan pitämään sadetta. Niin teen minäkin, kun ei minulla ole sateensuojaa, toisinaan silloinkin kun minulla sellainen on, kuten esimerkiksi nyt. Sitä paitsi voisin luetella monta kunnianarvoista naista, jotka eivät ole epäilleet niin tehdä. Tulee pysytellä tyynenä, kääntää selkänsä katuun päin, silloin eivät ohikulkijat edes voi tietää, seisooko paikoillaan vai kulkeeko ylös rakennukseen. Sitä vastoin on varomatonta kätkeytyä portin taakse, kun se on puoliavoinna, varsinkin seurauksien tähden; sillä kuta paremmin on kätkössä, sitä vastenmielisempää on tulla yllätetyksi. Jos sitä vastoin on jo kätkeytynyt, on paras pysyä hiljaa alallaan uskoen itsensä hyvän haltiansa ja kaikkien enkelien suojelukseen; varsinkin on tärkeätä, ettei kurkista ulos — nähdäkseen onko sade lakannut. Jos nimittäin tahtoo tulla siitä vakuuttuneeksi, on paras astua varma askel ulos porttikäytävästä ja katsoa huolestuneesti taivasta kohti. Jos sen sijaan hiukan uteliaana, hiukan pelokkaana, hiukan epävarmana pistää päänsä esiin ja nopeasti vetää sen takaisin — niin ymmärtää jokainen lapsikin tuon liikkeen, sitä kutsutaan piilosillaoloksi. Ja minä, joka aina olen mukana leikissä, minä vetäytyisin takaisin, minä en vastaisi, jos minulta kysyttäisiin… Älkää luulko minulla olevan mitään loukkaavaa ajatusta teistä, se ei merkinnyt mitään, että pistitte päänne esiin, se oli viattomin asia maailmassa. Vastalahjaksi älkää tekään ajatelko mitään pahaa minusta, sitä ei hyvä nimeni ja maineeni sietäisi. Sitä paitsi olitte te se, joka leikin alkoi. En neuvoisi teitä koskaan tästä puhumaan kenellekään ihmiselle; teillä on vääryys puolellanne. Mitä muuta aioin tehdä kuin kuka hyvänsä hieno herra minun asemassani olisi tehnyt — tarjota teille sateensuojani — — — Minne hän katosi? Mainiota, hän kätkeytyi ovenvartijan oven taakse. — Miten rakastettava nuori tyttö, niin iloinen, niin tyytyväinen. — "Voitteko kenties antaa minulle tietoja siitä nuoresta naisesta, joka juuri vastikään pisti esiin päänsä tästä porttikäytävästä ja joka silminnähtävästi on sateensuojan puutteessa? Häntä minä etsin, minä ja sateensuojani." — Te hymyilette — sallitteko ehkä, että lähetän palvelijani sitä huomenna noutamaan tai käskettekö minun hankkia vaunut? — Ei mitään kiittämistä, tein ainoastaan velvollisuuteni. — Hän on iloisin tyttölapsi, minkä olen pitkään aikaan nähnyt, hänen katseensa on niin lapsellinen ja kuitenkin niin rohkea, hänen olentonsa on viehättävä, niin rehellinen ja samalla utelias. — Mene rauhaan lapseni, jollei olisi erästä vihreää päällysnuttua teidän nuttuanne lukuunottamatta, olisin kaiketi toivonut saavani tehdä lähempää tuttavuutta. — Hän ohjaa kulkunsa pitkin Suurta Kauppiaskatua. Kuinka hän olikin viaton, luottavainen, ei teeskentelyn jälkeäkään. Katso kuinka kevyesti hän kulkee, kuinka reippaasti hän heittelee niskojaan — tuo vihreä päällysnuttu kysyy todellakin itsensäkieltämistä.