Tuskin löydän itselleni jalansijaa, kuin vesilintu koetan turhaan laskeutua lepoon mieleni myrskyävään mereen. Ja kuitenkin on tällainen rajuilma minun elementtini, minä rakennan sille samoin kuin jäälintu rakentaa pesänsä mereen.

Kalkkunakukot syöksyvät päin nähdessään punaista väriä, samalla tavalla käy minun joka kerta kun näen jotain vihreää, joka kerta kun näen vihreän päällysnutun; ja koska silmäni usein pettävät, voin esim. Frederik-Hospitaalin ovenvartijaa luulla odotukseni kohteeksi.

— — —

20. pnä.

On tärkeätä rajoittautua, se on kaiken nautinnon pääehto. Näyttää siltä kuin en aivan pian saisi tietoja tytöstä, joka täyttää sieluni ja ajatukseni, niin että kaipuuni saa aina yllykettä. Koetan pysyä tyynenä; sillä tälläkin olotilalla, hämärällä ja epämääräisellä voimakkaine liikutuksineen, on viehätyksensä. Olen aina halunnut kuutamoisena yönä maata veneessä jollakin kauniilla sisäjärvellämme. Käärin kokoon purjeet, nostan airot ja peräsimen vedestä ja heittäydyn pitkälleni veneen pohjalle tähystäen kohti taivaan kaarta. Kun aallot tuudittavat venettä rinnallaan, kun pilvet nopeasti pakenevat tuulessa, niin että kuu hetkiseksi näyttäytyy ja katoaa jälleen, silloin löydän tästä vaihtelusta levon; aaltojen keinunta tuudittaa minua, niiden loiske venettä vasten on yksitoikkoinen kehtolaulu, pilvien nopea pako, valon ja varjon vaihtelu huumaavat minut, niin että uneksin hereilläni. Niin nytkin heittäydyn pitkälleni, käärin purjeet, nostan peräsimen veneeseen, kaipuu ja levoton odotus keinuttavat minua käsivarsillaan. Kaipuu ja odotus käyvät yhä hiljaisemmiksi, yhä autuaallisemmiksi; ne hyväilevät minua kuin lasta, ylitseni kaareutuu toivojen taivas, hänen kuvansa liitää ohitseni kuin kuu, epämääräisenä, milloin häikäisten minua valollaan, milloin varjollaan. Kuinka ihanaa onkaan tällä tavoin keinua aaltoilevilla vesillä — kuinka ihanaa onkaan ihmisen liikkua itsessään.

— — —

21. pnä.

Päivät pakenevat pois, minä vain olen yhäti samassa tilassa. Nuoret tytöt tuottavat minulle enemmän iloa kuin koskaan ennen, ja kuitenkaan ei minulla ole halua nauttia. Häntä yksin etsin kaikkialta. Käyn kohtuuttomaksi, katseeni himmentyy ja nautintoni on pilalla. Pian tulee se ihana aika, jolloin julkisessa elämässä, kaduilla ja toreilla, ostetaan pikkurihkamaa, josta talvella seuraelämässä sitten otetaan kylläkin riittävä maksu; nuori tyttö näet voi unohtaa paljon, mutta ei mieltäkiinnittävää tilannetta. Seuraelämä tosin saattaa miehet kosketuksiin kauniin sukupuolen kanssa, mutta siellä on vaikeata saada suhdetta alulle. Seuraelämässä ovat kaikki tytöt aseistettuja, tilanne köyhä ja ainaisesti sama; siellä ei tyttö saa tarvittavaa kiihoketta. Kadulla hän on väljemmillä vesillä ja sen tähden vaikuttaa häneen kaikki voimakkaammin ja salaperäisemmin. Lupaan sata markkaa nuoren tytön hymyilystä katukohtauksessa, mutta en kymmentäkään kädenpuristuksesta seurassa — kummassakin tapauksessa on tavaran arvo peräti toinen. Vasta kun suhde jo on alulla, etsitään ihastuksen esinettä seuraelämästä. Salaperäinen, viekoitteleva sanomanvaihto — se on tehoisin kiihotus, jonka tunnen. Tyttö ei uskalla puhua siitä ja kuitenkin hän ajattelee sitä; hän ei tiedä onko se jo toiselta puolen unohdettu vai eikö; häntä voi helposti eksyttää milloin milläkin tavalla. Tänä vuonna en taida hankkia itselleni suurta varastoa; tuo tyttö on liiaksi ajatuksissani. Jään siten köyhäksi eräässä merkityksessä, mutta sen sijaan minulla onkin mahdollisuuksia suureen voittoon.

— — —

5. pnä.