Mutta tovin kuluttua, kun olin matkalla Richelieu-hotelliin niin lujan vartioston saattamana, etten voinut nähdä kadulla muuta kuin sotamiehiä lähimpänä ympäristönäni, olisin suonut antaneeni hänelle lahjapalkkion. Sellaisissa tilanteissa, kun kaikki on pelissä ja taivas on pilvessä, tulee ajatelleeksi kaikkea mahdollista vanhaa taikauskoa ja kuvittelee mielellään, että kultaraha, jonka antaa täällä, voi hyödyttää siellä — vaikka siellä olisikin sadan penikulman päässä.
Palais Richelieu oli siihen aikaan rakenteella, ja meidän käskettiin odottaa pitkässä, paljaassa käytävässä, jossa muurarit tekivät työtään. Siinä sain seistä runsaan tunnin ja synkästi aprikoida sen suuren miehen kummallisia päähänpistoja, joka silloin hallitsi Ranskaa kuninkaan sijaisena, kuninkaan mahdin ja käskyvallan saaneena, ja jonka hengen kerran olin tullut pelastaneeksi pienellä oikeaan aikaan tehdyllä ilmoituksella. Hän oli tilaisuuden tullen melkoisesti maksanut tätä velkaa takaisin, ja toisin ajoin hän oli sallinut minun esiintyä jokseenkin tuttavallisesti hänen parissaan; emme siis olleet tuntemattomia toisillemme.
Kuitenkin itseluottamukseni sai iskun, kun ovet vihdoin avattiin ja minut vietiin hänen luokseen. Hänen kylmäkiskoinen katseensa tarkasteli minua kuin kuollutta esinettä, ja hänen etelämaalaisten silmiensä teräksinen kiilto nostatti kylmiä väreitä selkäpiissäni.
Miehuus, josta muulloin ylpeilin, lannistui hänet nähdessäni. Tuo mies näytti olevan ilman sydäntä. Hetkisen, hänen seistessään minua katsellen ja ennen kuin hän puhutteli minua, pidin itseäni menneenä miehenä. Hänen silmissään välkähti julma tyytyväisyys, joka varoitti minua ennen kuin hän avasi suutansakaan.
»En olisi nyt voinut saada parempaa saalista, herra de Berault», sanoi hän ilkeästi hymyillen, hiljaa silitellessään kissaa, joka oli hypännyt pöydälle hänen viereensä. »Vanha syntipukki ja erinomainen esimerkki muille varoitukseksi. Ette tosin kaiketikaan jää viimeiseksi. Mutta hyvänä alkuna olette korkeammankin riistan kaappaamiseen.»
»Monseigneur on itse kantanut miekkaa», puhkesin minä sanomaan. Huone tuntui pimenevän ja ilma kylmenevän. En ole milloinkaan elämässäni ollut niin lähellä pelkoa.
»Kyllä», sanoi hän hienosti hymyillen, »entä sitten?»
»Ette voi olla liian ankara köyhää aatelismiestä kohtaan hänen virheistään.»
»Hän ei saa kovempaa rangaistusta kuin rikaskaan», vastasi hän rauhallisesti ja silitti kissan turkkia. »Siitä voitte olla hyvillänne, herra de Berault. Onko teillä muuta sanottavaa?»
»Olen kerran tehnyt teidän ylhäisyydellenne palveluksen», sanoin epätoivoissani.