Minä kumarsin.
»Päättäväinen mies perheen piirissä», jatkoi kardinaali ja katseli ajatuksissaan muuatta paperia, joka oli pöydällä, »voisi toimittaa sen, jos hänellä olisi pari kolme palvelijaa tarpeen tullen kutsuttavissa avukseen. Nyt on kysymyksessä, haluatteko te olla se mies, ystäväiseni?»
Minä epäröitsin; sitten kumarsin. Minullahan ei ollut valitsemisen varaa.
»No, sanokaa pois!» käski hän terävästi. »Kyllä vai eikö, herra de
Berault?»
»Kyllä, teidän ylhäisyytenne», sanoin vastahakoisesti. Sanon vielä kerran, oliko minulla muuta valittavaa?
»Te tuotte hänet Pariisiin, mutta elävänä. Hänen tiedossaan on eräitä asioita, ja sentähden minä tahdon hänet tänne. Ymmärrättehän?»
»Kyllä ymmärrän, monseigneur.»
»Saatte hankkia pääsyn linnaan miten parhaiten voitte», jatkoi hän painavasti. »Teidän tulee ryhtyä toimeen ovelasti ja valtioviisaasti. Ne epäilevät kaikkia. Teidän on johdettava heidät harhaan. Jos ette onnistu siinä tai onnistuttuanne joudutte ilmi, en usko teidän vaivaavan minua enää toistamiseen tai ainoatakaan kertaa loukkaavan kaksintaistelukieltoa. Jos taasen petätte minut» — hän hymyili vielä ovelammin, ja hänen äänensä sai kähisevän soinnun — »niin saatte tutustua teilauslavaan; silloin olette hävinnyt pelinne.»
Kohtasin hänen katseensa pelottomasti. »Niin tapahtukoon!» vastasin rauhallisesti. »Jos en tuo herra de Cocheforêtia Pariisiin, niin menetelkää minun suhteeni siten — ja vielä pahemminkin!»
»Se on sovittu», sanoi hän verkalleen. »Luotan siihen, että olette uskollinen. Ja mitä rahoihin tulee — tässä on sata kultakolikkoa. Se kyllä riittää siihen, mutta jos onnistutte, saatte vielä saman verran lisää. Niin, siinä kaikki, mitä tarvitsee sanoa. Ymmärrätte?»