— Istukaa, herra, istukaa, — vastasi kreivi Hannibal ankarasti. — Puhumme siitä asiasta aivan kohta. Mutta ensiksi minulla on teille hiukan asiaa. Ettekö halua syödä?
Mutta Tignonville ei tahtonut.
— Hyvä on, —vastasi kreivi jatkaen aterioimistaan. — Minusta on yhdentekevää, syöttekö vai ette. Minulle riittää, että te olette toinen niistä kahdesta, jotka minulta puuttuivat tunti sitten, ja että olette vallassani, herra de Tignonville. Ja teidän avullanne toivon löytäväni toisenkin.
— Kenenkä toisen? — huusi Tignonville.
— Papin, — vastasi Tavannes hymyillen, — niin juuri, papin. Pariisissa ei ole monta jäljellä teidän uskonveljistänne. Mutta tiedän, että tapasitte yhden tänä aamuna.
— Minäkö? Minäkö tapasin?
— Niin, herra, te! Ja viidessä minuutissa voitte saada hänet käsiinne, kuten tiedätte.
Herra de Tignonville hengitti raskaasti, ja hänen kasvonsa kävivät entistä kalpeammiksi.
— Teillä on vakooja, — huusi hän. — Teillä on vakooja tuolla yläkerrassa!
Tavannes kohotti kupin huulilleen ja joi. Laskettuaan sen jälleen pöydälle hän virkkoi: