— Te koetatte pelottaa minua! — huusi hän. — Te luulette, että minä olen kyllin raukkamainen uhratakseni hänet pelastuakseni itse. Te —
— Te olitte kyllin pelkuri peräytyäksenne eilen, seistessänne tämän akkunan luona ja odottaessanne kuolemaa! — vastasi kreivi Hannibal julmasti. — Te peräydyitte silloin ja saatatte peräytyä vieläkin!
— Pankaa minut koetukselle! — vastasi Tignonville raivosta vavisten. —
Koettakaa! — Mutta toisen tuijottaessa häneen liikahtamatta hän huusi:
— Mutta te ette uskalla, ette uskalla!
— Miksikä en?
— Ette! Sillä jos minä kuolen, niin menetätte hänet, — vastasi Tignonville voitonvarmasti — Te ette uskalla, sillä minun turvallisuuteni on osa hinnasta ja merkitsee teille enemmän kuin minulle itselleni! Uhkailkaa vain, herra de Tavannes, ja kerskailkaa ja huutakaa ja osoittakaa akkunaa — ja hän matki ilkkuen ja ylenkatseellisesti toisen liikettä, — mutta minun turvallisuuteni on tärkeämpi teille kun itselleni! Ja siihen se asia loppuu.
— Niinkö luulette?
— Minä tiedän sen!
Kahdella harppauksella kreivi Hannibal oli akkunan luona. Hän kävi käsiksi akkunan toista puolta peittävään laudoitukseen ja kiskaisi siitä suuren palan irti. Iltavalo tulvaili sisään aukosta ja osui hänen kasvoilleen kohottaen niiden kiihoittunutta hehkua, kun hän kääntyi vastustajaansa päin.
— Jos siis tiedätte sen, — huusi hän, — niin toimikaa Herran nimessä sen mukaan! — ja hän osoitti akkunaa.
— Toimikaa sen mukaan?