Tavannes pysähtyi. — Sitäkö tarkoitatte, niinkö? — kysyi hän muuttuneella äänellä. — Minä —
— Antakaa minulle miekka, — toisti Tignonville ojentaen vapisevia käsiään. Miekka! Helppo on solvata aseetonta miestä, mutta —
— Haluatteko taistella?
Muuta en pyydä! En mitään muuta! Antakaa minulle miekka, — pyysi hän kiihkeästi, ja ääni vapisi maltitonna. — Te itse olette pelkuri!
Kreivi Hannibal tuijotti häneen. — Ja mitä hyötyä minulla on teidän kanssanne taistelemisesta? — aprikoi hän hitaasti. — Te olette vallassani, minä voin menetellä kanssanne kuinka haluan. Voin huutaa tästä akkunasta ja antaa teidät ilmi taikka voin kutsua väkeni —
— Pelkuri! Pelkuri!
— Mitä? No hyvä, sanon teille kuinka teemme, — ja hän hymyili viekkaasti. — Annan teille miekan, herra de Tignonville, ja taistelen kanssanne täällä, tässä huoneessa, jalka jalkaa vasten, mutta yhdellä ehdolla.
— Mikä se on? Mikä se on? — huusi nuori mies. — Mainitkaa ehtonne!
— Jos voitan teidät, niin hankitte minulle hugenottipapin.
— Minäkö hankkisin teille — —