— Niin, —ja kapteeni loi häneen epäluuloisen katseen, — juuri te, herra kreivi.
Kreivi Hannibalin silmäykseen tuli nyt sitä äkillistä julmuutta, joka teki tämän miehen sananparreksi hovissa.
— Juuri mitä halusin, herra sveitsiläisten kapteeni! — sähisi hän, ja hänen kätensä puristautui toisen ranteen ympäri kuin pihdit. — Juuri mitä mieleni teki, muistakaa se! Ja muistakaa ensi kerralla, että minä en ole hugenotti ja sanon mitä tahdon.
— Mutta varovaisuus on erikoisesti tarpeen, — puolusteli Nancay änkyttäen ja vältellen. — Ja… ja minulle on annettu määräykset, herra kreivi.
— Teidän määräyksenne eivät liikuta minua, — vastasi Tavannes päästäen ylenkatseellisesti otteensa hänen ranteestaan. — Ja muistakaa, mies, ettette tänä yönä tule minun tielleni. Te tunnette vaalilauseemme? Joka loukkaa veljeäni, loukkaa Tavannesia! Ottakaa onkeen!
Nancay näytti jurolta. — Mutta papit sanovat: »Jos kätesi on sinulle pahennukseksi, niin leikkaa se poikki», — mutisi hän.
Tavannes nauroi kolkosti. — Jos te olette minulle pahennukseksi, niin leikkaan kurkkunne poikki, — sanoi hän mennen tervehtimättä ulos ja laskien oviverhon takanaan.
Nancay katseli raivosta kalpeana hänen jälkeensä. — Olkoon hän kirottu! — kuiskasi hän hieroen rannettaan. — Jos hän olisi joku toinen, kyllä minä opettaisin hänet! Mutta hän lävistäisi minut yhtä mielellään kuninkaan läsnäollessa kuin Pre aux Clercsissä, ja kuningas kuuntelee hänen veljeään, marskia, ja mikä on vieläkin pahempi, rouva Katariina myöskin!
Hän oli vielä vihansa vimmassa, kun eräs upseeri, puettuna kuninkaan veljen sotilaspukuun, astui kiireesti sisään ja käsi oviverholla silmäili levottomasti ympärilleen. Kun hänen katseensa osui Nancayhin, kirkastuivat hänen kasvonsa.
— Onko teillä luettelo? — mutisi hän.