— Palatsissa on seitsemäntoista hugenottia, paitsi heidän kuninkaallisia korkeuksiaan, — vastasi Nancay samalla varovalla äänellä. — Ottamatta lukuun paria kolmea, jotka eivät ole sitä eikä tätä. Lisäksi nuo molemmat Montmorencyt, mutta heidät on jätettävä rauhaan veljensä tähden, joka ei ole satimessa. Hän tulee liian paljon isäänsä, vanhaan Penkinpolttajaan, jotta olisi viisasta loukata häntä. Ja sitten on vielä Paré, jonka tulee mennä kuninkaan työkammioon heti kun portit on suljettu. Jos kuningas vielä päättää pelastaa jonkun, lähettää hän hänet työkammioonsa. Näin on täällä siis kaikki selvillä ja kunnossa. Jos te olette ulkona etumaisena, niin hyvä on. Kuka huolehtii hammaspuikko-herrasta?
— Amiraalista? Monsieur, Guise ja pääpriori. Cosseins ja Besme vartioivat. Se toimitetaan aivan ensimmäiseksi. Sitten pormestari herättää kaupungin. Hänellä on valmiina joukko vankkoja miehiä kolmessa tai neljässä paikassa, niin että tuli heti leimahtaa liekkiin kaikkialla. Marcel, entinen pormestari, on saanut saman tehtävän virran eteläpuolella. On annettu määräys, että kaupunki on valaistava kuin kansanhuveja varten, ja hallit ovat valmiina.
Nancay nyökäytti päätään, mietti hetkisen, ja vaistomainen väristys puistatti häntä.
— Jumalani! —huudahti hän, — se tulee järkyttämään koko maailmaa!
— Niinkö luulette?
— No aivan varmasti! — Hänen seuraavat sanansa osoittivat, että hän muisti Tavannesin varoituksen. — Minä puolestani, ystäväni, pukeudun rautapaitaan tänä iltana, — sanoi hän. — Paitsi hänen majesteettinsa laskua tulevat monen muunkin saatavat ennen aamunkoittoa maksetuiksi, ja moni salainen isku sattuu taistelun tuoksinassa.
Toinen risti itsensä. — Jumala suokoon, ettei yksikään isku sattuisi tänne! — sanoi hän hartaasti. Ja katsahtaen ympärilleen vielä kerran hän nyökkäsi ja meni ulos.
Ovensuussa hän törmäsi yhteen juuri sisään astuvan henkilön kanssa. Tämä oli herra de Tignonville, joka nähdessään likellä Nancayn tervehti tätä ja jäi katselemaan ympärilleen. Nuoren miehen kasvot punoittivat, ja hänen silmänsä olivat oudosta kiihtymyksestä kirkkaat.
— Missä on herra de Rochefoucauld? — kysyi hän innokkaasti. — Ei suinkaan hän ole vielä lähtenyt?
Nancay kuuli värähdyksen hänen äänessään, huomasi nuoren miehen punoittavat kasvot ja muuttuneen käytöksen, huomasi sitäpaitsi rypistyneen paperipalan, joka oli melkein kätkössä hänen kädessään. Kapteenin kasvot synkistyivät. Hän astui askeleen lähemmäksi, ja hänen kätensä hapuili varovasti tikaria, mutta kun hän puhui, oli hänen äänensä tyyni, kuten huvitteluhaluisen hovin pinta, rauhallinen kuten kaikki näkyi olevan tänä kesäiltana Pariisissa.