— Aivan varma.
— Voi, Jumala! — huudahti kreivitär, — emmekö milloinkaan pääse rauhaan? — Ja kääntyen laaksosta hän astui muutamia askelia ruohoiselle pihalle ja pysähtyi sinne. Hetken kuluttua hän kääntyi papin puoleen, joka itsepäisesti oli seurannut hänen kintereillään. — Mitä te vaaditte minun tekemään? — huusi hän epätoivoinen sävy äänessään. — Mitä minä voin tehdä?
— Jos nuo kirjeet hävitettäisiin…
— Kirjeet?
— Niin, jos kirjeet hävitettäisiin, — toisti La Tribe hellittämättä, — niin hän ei voisi tehdä mitään. Ei mitään! Ilman tätä valtuutta Angersin viranomaiset eivät ryhtyisi mihinkään toimiin. Hän ei saisi aikaan mitään. Ja eloon jäisivät miehet, naiset ja lapset, joiden veri muutoin huutaa kostoa, ehkäpä kostoa meille, jotka olisimme voineet heidät pelastaa. He jäisivät eloon! — toisti hän heltyneenä. Ja levittäen käsivartensa hän näytti kutsuvan pilvettömän taivaanlaen, auringonpaisteen ja heidän ympärillään huokuvan kesätuulen todistajikseen. — He jäisivät eloon!
Nuori nainen hengähti syvään. — Oletteko saattanut minua tänne, — sanoi hän, — pyytääksenne minua sen tekemään?
— Minut on lähetetty tänne pyytämään sitä teiltä.
— Miksi minulta? Miksi minulta? — valitti kreivitär riutunein ja värittömin kasvoin ja teki molemmilla käsillään torjuvan liikkeen. — Te tulette minun luokseni, vaikka olen vain nainen! Miksi juuri minun luokseni?
— Te olette hänen vaimonsa!
— Ja hän on mieheni!