— Ei. En minä sanonutkaan, että hän tuli.
— Eikä puhunut Clotilden kanssa?
— Ei. Mutta jos luulette asian jäävän sikseen ensi kerrallakin… niin tunnette naisia hyvin vähän.
— Naisia ylimalkaan kylläkin hyvin vähän, — vastasi kreivi ilkeän kohteliaasti, — mutta tätä naista koko lailla.
— Te katsoitte kai hänen suuriin silmiinsä, — huudahti rouva St. Lo kiihtyneenä, — ja heti lankesitte maahan häntä jumaloimaan! — Hän melkein piti kreivittärestä, mutta oli luonteeltaan mitä kevyintä laatua, ja vähinkin vastustus sai hänet suunniltaan. — Ja te luulette tuntevanne hänet! Ja jos hän voisi pelastaa henkenne avaamalla silmänsä, niin hän kulkisi tilkku silmällä kuolemanhetkeensä asti. Uskokaa minua, te olette hänen ja hänen rakastettunsa välillä, ja teidän käy vielä huonosti.
Kreivi Hannibalin tummat kasvot synkkenivät hänen silmiensä vetäytyessä tuskin huomattavasti kokoon. — Luulenpa, että Tignonvilleä uhkaa suurempi vaara, — mutisi hän.
— Hänestä ehkä voitte selviytyä, mutta vaimonne kanssa…
— Tiedän kuinka menetellä hänenkin kanssaan. Muutamia naisia käsitellään piiskalla…
— Luultavasti piiskaisitte minua?
— Kyllä, — sanoi kreivi tyynesti. — Se tekisi teille hyvää, rouva. Toisten naisten kanssa menetellään toisin. On naisia, jotka eivät petä, jos heitä hyvin säikäytetään. Ja on toisia, jotka eivät petä, vaikka heitä pelotettaisiin. Rouva de Tavannes on jälkimäistä lajia.