Tämäkö saattoi kreivittären muuttamaan menettelytapaa vai suorastaan epätoivo, vaiko hänen korvissaan kaikuva pienten lasten ja avuttomien naisten huuto — jokin ajatus lennähti juuri sillä hetkellä hänen mieleensä, säihkyi hänen silmissään ja muutti hänen äänensä sävynkin. Hän kohotti päätään ja katsoi miestään rohkeasti silmiin.
— Mitä tarkoitatte rakkaudella?
— Teitä, — vastasi kreivi raa'asti.
— Siinä tapauksessa olkoon, — vastasi kreivitär. — Siihen on keino, jos sitä haluatte.
— Keino?
— Jos niin haluatte.
Puhuessaan kreivitär nousi hitaasti seisomaan, sillä hämmästyksissään kreivi oli hellittänyt hänen ranteensa, ja he seisoivat vastatusten kapealla nurmella joen ja poppelien välillä.
— Jos minä haluan? — Kreivi Hannibal näytti kasvavan, ja hänen silmänsä ahmivat nuorta naista.
— Niin, — vastasi tämä. — Jos annatte minulle kirjeet, joita pidätte vyössänne, sen mytyn, jonka tänään pelastin, niin että saan hävittää kirjeet… silloin olen omanne vapaasta tahdosta ja mielelläni.
Kreivi hengähti syvään, yhä ahmien häntä silmillään.