Tignonville nyökkäsi. — Jos hän on siellä yötä, — sanoi hän, — niin Jumala sen todella tekeekin. Ratsastakaa edellä, — sanoi hän eräälle seuralaisistaan laskeutuen ratsunsa selästä, — ja pitäkää varanne, ettei meitä yllätetä. Ja te, Perrot, kertokaa tälle herralle. Tämä Perrot, niin on Jumala sallinut, — lisäsi hän, ja hänen huulillaan väreili sama heikko hymy, jonka pappi jälleen huomasi, — on nainut La Flèchen suuresta majatalosta ja tuntee tämän paikan.
— Paremmin kuin kukaan, — murisi jörö, mietteitään hautova nuori mies, jonka katse hämmästytti julmalla hehkullaan.
La Tribe pudisti päätään. — Minäkin tunnen sen, — sanoi hän. — Se on luja linnoitus, piha on muurien ympäröimä ja kaikki akkunat pihalle päin. Portit suljetaan tunti auringonlaskun jälkeen, vaikka kuka olisi ulkopuolella. Jos luulette, herra de Tignonville, saavanne hänet käsiinne sieltä…
— Malttia, arvoisa herra, — keskeytti Perrot, — te ette vielä kuullut, mitä minulla on kerrottavaa. Tunnen sen toiseltakin kannalta. Muistatteko pienen puron, joka juoksee suuren pihan ja tallien läpi?
La Tribe nyökkäsi.
— Siinä on rautaristikko kummassakin päässä eikä koirakaan pääse lävitse. Muistattehan? Hyvä on, monsieur, minä olen pyydystänyt siellä rottia, ja sillä kohtaa, missä vesi juoksee vallin alitse, on onkalo, pituudeltaan noin sylen mittainen. Siellä voi väkevä mies siirtää tieltään yhden niistä kivistä, jotka ympäröivät aukon ristikkoa… ja silloin hän on sisällä.
— Niinkö, sisällä! Mutta missä siellä? — kysyi La Tribe rypistäen kulmakarvojaan.
— Viisaasti sanottu, missä? — toisti Perrot voitonriemuisella äänellä. — Siinäpä temppu juuri onkin. Tallissako, jossa on nukkuvia miehiä ja kuorsaajia joka olkikuvolla? Ei, vaan kahden tallin välillä syvennyksessä, ja siellä vesi virratessaan sisään valuu puhtaana kiviseen kanavaan, joka on yhdeltä kohtaa syvennetty, niin että siitä voi nostaa nuoralla ja sangolla vettä huoneisiin. Sillä kohtaa ovat talon parhaat huoneet, neljä perätysten, ja kaikki avautuvat käytävään, joka oli yleisen tavan mukaan avoin, kunnes leskikuningatar Isabel matkallaan Nantesiin kaksi vuotta sitten poikkesi sinne ja piti huoneita vetoisina. Silloin käytävän senpuolinen pää katettiin ja suljettiin hänen paluunsa varalta. Tavannes ja hänen rouvansa nukkuvat arvatenkin siellä, ja hän on mielestään hyvässä turvassa, sillä näihin neljään huoneeseen on vain yksi tie, se ovi, joka vie avoimesta käytävästä katettuun osaan. Mutta, — ja hän loi nopean katseen ylöspäin, ja La Tribe näki hänen silmissään kytevän tulen, — me emme mene siitä ovesta.
— Nostetaanko vettä lattialuukun kautta?
— Käytävässäkö? Aivan niin, se on kulmauksessa neljännen oven takana. Siellä hän lankee kuoppaan, jonka on muille kaivanut, ja hänen ilkeät aikeensa kohtaavat häntä itseään.