— Sen kyllä uskon.
— Sanokaa siis, Herran nimessä, mitä oikeastaan tarkoitatte? — tiuskaisi Tignonville niin kiivaasti, ettei toisen käytös ensinkään näyttänyt riittävältä aiheelta sellaiseen purkaukseen. — Mitä te tahdotte? Mikä teitä vaivaa?
— Tahtoisin asettua teidän sijallenne, — vastasi La Tribe rauhallisesti.
— Minunko sijalleni?
— Niin.
— Mitä, onko meitä liian monta?
— Meitä on tarpeeksi monta ilman teitä, herra de Tignonville, — vastasi pappi. — Jumala ei lue tätä retkeä viaksi noille miehille, joilla on vääryyksiä kostettavana.
Tignonvillen silmät leimusivat vihasta. — Eikö siis minulla ole vääryyttä kostettavana? — huusi hän. — Eikö merkitse mitään, että olen menettänyt morsiameni, että minulta on ryöstetty vaimoni, että olen nähnyt rakastamani naisen laahattavan pois orjaksi ja leikkikaluksi? Eikö se kaikki ole mitään vääryyttä?
— Hän säästi henkenne, vaikkei olisikaan sitä pelastanut, — sanoi pappi juhlallisesti. —Ja hänen henkensä ja hänen palvelijoillensa hengen.
— Omaksi edukseen.