— Onko hän jossakin näistä huoneista? — vastasi Tignonville. — Missä niistä?
— Hakekaa niistä! — vastasi kreivitär hiljaa, mutta purevalla ivalla. — Hakekaa. Herättäkää palvelijani, hälyttäkää koko talo! Ja kun hänen väkensä on kimpussanne, niin kiittäkää omaa päätöntä hulluuttanne, sillä heitä on viisi jokaista teitä kohti.
Tuez-les-Moinesin silmät kiiluivat. — Ettekö siis sano meille? — huusi hän.
— En!
— Silloin…
Mutta juuri kun vimmastunut mies oli syöstä nuoren naisen kimppuun, kietoi La Tribe käsivartensa hänen ympärilleen vetäen hänet takaisin.
— Sehän olisi hulluutta, — huusi hän. — Oletteko järjiltänne, hupsu? Lopettakaa jo! — Hän läähätti rimpuillessaan vimmastuneen kanssa. — Jos rouva hälyttää, olemme hukassa, sillä hän voi olla yhdessä näistä neljästä huoneesta emmekä tiedä missä niistä. — Hän pyysi katseellaan tukea Tignonvilleltä, jonka edelle oli päässyt nuorta naista varjellessaan ja joka sen jälkeen oli vain kuunnellut jurona. — Me olemme saaneet mitä tarvitsemme. Tahdotteko kostaa rouvalle, joka on sen hankkinut meille omalla uhallaan…
Herrallehan minä tahtoisin kostaa, — mutisi Tignonville ilkeästi.
— Tekemällä väkivaltaa kreivittärelle, niinkö? — tiuskasi pappi. Hän ja Tuez yhä kamppailivat. — Sanon teille, että panemme vaaralle alttiiksi sen, mitä olemme saavuttaneet, jollemme nyt poistu! Minä ainakin…
— — olen pelkuri, — lisäsi siihen Tignonville. — Madame — tämä sana näytti takertuvan hänen kurkkuunsa — voitteko vannoa, ettei hän ole täällä?