— Vannon, että jollette nyt poistu, niin hälytän! — kuiskasi kreivitär niin hiljaa kuin osasi. — Menkää, jollette jo ole viipyneet liian kauan! Taikka katsokaa! — ja hän osoitti lattialuukkua, josta kuudennen miehet kasvot ja käsivarret juuri kohosivat — kasvot niin hätääntyneinä, että kreivittären naisellinen äly heti keksi jonkin olevan hullusti. — Katsokaa, mitä viivytyksenne jo on saanut aikaan.
— Vesi nousee, — mutisi mies vakavana. — Palatkaa, Jumalan nimessä, samantekevä oletteko saaneet mitään toimeen, taikka muuten emme pääse enää ulos, nyt on tuskin jalan verta vedenpinnasta onkalon kattoon ja vesi yhä nousee.
— Kirottu vesi! — vastasi Tuez-les-Moines raivoissaan. Ja kirottu olkoon tämä nainenkin. Tapetaan molemmat! Mitä sillä on väliä, mitä sitten tapahtuu? — ja hän yritti kiskaista itseään irti La Triben kourista.
Mutta pappi piteli häntä epätoivon voimin. — Oletteko hullu? — sanoi hän. — Mitä me voimme kolmeakymmentä vastaan? Mennään täältä ennenkuin on liian myöhäistä. Heti paikalla!
— Niin, mennään vain, —huusi Perrot myöntyen vastahakoisesti. Hän oli tähän asti pysynyt puolueettomana. — Onni ei ole meille myötäinen. Tänä yönä ei kannata, veikkonen. — Hän kääntyi jörön alistuvaisena ja heilauttaen itsensä jalat edellä luukusta alas seurasi uutisten tuojaa. Eräs toinenkin miehistä teki päätöksensä ja lähti. Näin ainoastaan Tignonville, joka piteli lyhtyä, ja La Tribe, joka ei uskaltanut päästää otettaan Tuez-les-Moinesista, jäivät yltiöpään kanssa käytävään.
Kreivittären ja hänen entisen rakastettunsa katseet yhtyivät, ja lienevätkö vanhat muistot heränneet eloon vai johtuiko se ehkä siitä, että vaara nyt oli miltei sivuutettu — hän alkoi tuntea herpaantumista ja horjua. Mutta Tignonville ei huomannut sitä. Hän oli kaamean raivon vallassa sekä kreivitärtä että itseään vastaan.
— Ottakaa lyhty, — kuiskasi kreivitär epäselvästi. — Ja… hänen täytyy seurata!
— Entä te itse?
Mutta nyt olivat nuoren naisen voimat lopussa. — Voi, menkää, — valitti hän. — Menkää, ettekö milloinkaan lähde? Jos rakastatte minua, jos milloinkaan olette rakastanut minua, niin kuulkaa rukoukseni ja lähtekää täältä.
Nuori mies ei ollut osoittanut rakastajan tunteita, mutta tällaista pyyntöä hän ei voinut vastustaa, vaan kääntyi ääneti lähtemään. Tarttuen Tuez-les-Moinesin toiseen käsivarteen hän raastoi hänet väkisin luukulle.